Kirjoittaja
[ KUVA ]
Nimi
Aija Hakala
Kuvaus
Vielä joskus astrologitkin ymmärtävät, että maailma pyörii minun ympärilläni.
24.03.2008 - 23:14
Olen ihan älyttömän surullinen, vaikka Romeo onkin vielä hengissä. Ei hyvältä näytä kyllä. Tänään eivät ole omat jalat kantaneet kuin muutaman hassun askelen. Ruoka maistuisi, mieli on virkeä, kuulo ja näkö ovat loistavat, mutta voi, kun jalat eivät vain jaksa.

Kyhnäsin pitkään ihan Romeon kyljessä mutta en enää kestänyt.

Tämä perhe on jotenkin niin rikki. Romeo on ollut jotain ehjää, jotain vilpitöntä ja aitoa. Lisäksi se on ollut ainoa otus, johon yleensäkään kosken millään tavalla.

Onhan tuo Saijakin nyt vielä tuossa, mutta jotenkin se yhteys vain meni pilalle, kun Saija muutti Saksaan. En tiedä tarkemmin.

Olen melko varma, että keskiviikkona on deadline, enkä taaskaan ole aloittanutkaan. Eikä nyt kyllä yhtään pysty kiinnostamaan, kun tuo Romeo on noin huonona ja kaikkea.
Syitä elää
uinti
vesi
valmentaminen
voikukat
keltaiset asiat
kesä
vapaus
rohkeus
kamera
läppäri