Hikoilen yhden tosi nuijan erikoistyöseminaarin kanssa. Siellä on kolme suomenkielistä opettajaa, seitsemän suomenkielistä opiskelijaa ja yksi vaihto-oppilas, joka tekee koko kurssista tuskaa. Kaikki asiat käydään puupökkelö-mikahäkkis-englannilla. Pahinta on se, että viikottain pitää kirjoittaa seminaariraportti, sekin englanniksi. Opettajat tosin lupasivat, että raportit saa kirjoittaa suomeksi ja että englanniksi kirjoitetaan vain viimeinen, yhteistyöyritykseen palautettava raportti, mutta kappas vain, sanat vedettiin nätisti takaisin. Kirjoitan ihan kiusallani vielä asteen huonompaa englantia kuin mihin ehkä yrittämällä pystyisin. On kauhean vaikea käsitellä muutenkin syventävän tasoista aihetta vieraalla kielelle. En saa tuosta juuri mitään irti. Kurssin seminaari-istunnot ovat jostain pysähtyneestä maailmasta. Joku sanoo silloin tällöin jotain käsittämätöntä, ja minä vain vilkuilen kelloa. Eteenpäin ei koskaan päästä, mutta silti siellä on pakko istua. Jos ei olisi iso kasa opintoviikkoja ja pakollinen opintosuorite tuossa kiinni, en kyllä olisi jäänyt kärsimään. Onneksi tuo on pian ohi. En muuten tykkää kirjoittaa näille entryille otsikoita.