Hassu itketys, taas. Olen nyt vuorokauden verran ollut hermoheikkona. Itkeminen alkoi eilen, kun jalat tarrasivat Suomen kamaralle Helsingin lentokentällä, ja alkoi tuntua siltä, että viikon stressi leiristä voi jäädä.

Lisäksi nuo nuoret, ihanimmat, palauttivat mieleeni kaikki muistot kymmenen vuoden takaa, kaikki Jari-jutut.

Kaipaan kauheasti sitä, että joku katsoo tiukasti kohti, hymyilee ja tykkää.

Haluaisin asua paikassa, jossa voikukat kukkivat koko vuoden.