Tänne tuli sänky. Enää ei tarvitse nukkua lattialla. Ihan pelottaa, mitä tästäkin tulee. Nyt minulle ollaan raivaamassa jo toista kaappia. Aikakausiin ei ole enää kyselty, tulenko illalla treenien ja valmennuksen jälkeen tänne. Se on ollut itsestäänselvyys.

Olen koko ajan kipeä. Ottaa päähän. Alle viikon päästä pitäisi olla huippukunnossa tempomassa 400 vaparia GP-kisoissa, mutta en nyt oikein näe sitä. Kuumetta ei ole, mutta koko viikonlopun ja loppuviikon on ollut pää täynnä limaa, ja nyt yskittää koko ajan. Kurkku sattuu, kun yskin. Tosi epähehkeä olo.

Olimme Miikan kanssa tänään kaksikin kertaa Kaarinassa, näennäisesti juhlimassa isänpäivää. Esko piti oikein "puheenkin" Miikalle: "Toivoisin, että tämä ystävyyssuhteenne jatkuisi ainakin kesään, koska Poukamaan tarvitaan langaton verkko." Kaikki repesivät. Kysyin, onko niin naurettava ajatus, että joku jaksaisi minua kesään asti, ja osuin vissiin oikeaan.

Saija oli tänään ihan tylsä, penseä ja mahdoton. Anneli oli pelkästään mahdoton. Minun elämäni on mahdottoman penseä, sikäli kun jatkuvaa sairastelua ei luokitella viihdykkeeksi. (Hauskaa käyttää penseä-sanaa täysin väärässä asiayhteydessä.)

Itse asiassa tämä nyt saatu sänky on vain väliaikaisratkaisu, joka muutti huoneesee(mme), koska kämppis sai uuden sängyn. Tänne on tiedossa vielä parikymmentä senttiä leveämpi rotisko jossain vaiheessa.

Mikon kanssa meillä oli se tolkuton kaksi metriä kertaa kaksi metriä ollut sänky. Olihan siinä tilaa - mennä kauaksi toisesta. Ehkä tämä nyt ilmaantunut 120-senttinen makoiluhärpäke on ihan hyvä: jos tila tuntuu ahtaalta, täytyy miettiä ihmissuhteenkin vointia. Jos kaikki on hyvin, tässä on kyllä ihan hyvä nukkua.