En uskalla vaihtaa kotihammasharjaani uuteen, vaikka kirkkaanvihreät harjakset törröttävät jo kaikkiin kahdeksaan ilmansuuntaan. Minulla on jopa uusi harja ostettuna, ollut kaapissa jo puolisen vuotta.

"Jos nyt vaihdan harjan, Esko kuolee, koira kuolee, jalka katkeaa, sisko sekoaa tai jotain. Se olisi merkki maailmalle, luovuttamisen piste."

Ajatella. Minä, hampaidenpesun suurruhtinas. Oli taas jotenkin niin kornia katsoa peiliin, pestä hampaat sillä kolme vuotta vähintään käytössä olleella raastimella ja ymmärtää, millaisen tyypin kanssa joutuu loppuelämänsä kulkemaan.