Olen ennenkin miettinyt, voiko nettipäiväkirjan suhteen enää puhua
päiväkirjasta. Toisaalta päiväkirja-sanassa on kaksi osaa,
päivittäisyys ja kirjoittaminen. Mielestäni ne tietyllä tavalla
täyttyvät myös nettipäiväkirjoissa - päivittäisyys tosin voidaan
tulkita laajemmaksi aikaan kytkeytyvyydeksi.
Poistin kommentointimahdollisuuden, kuten eräässä kommentissa
ehdotettiin. Tosiaan, se oli nyt ilmestynyt vuodatus.netiin. Silloin
kun tunnusta loin (ja kirjoittelin nettipäiväkirjavertailua) tuota
ominaisuutta ei vielä ollut. Kehitystä. Saa kai minulle edelleen
kirjoittaa sähköpostia. Ehkä se on juuri sopiva kynnys, jonka
ylittäminen osoittaa, että ihmisellä on oikeasti jotain sanottavaa, ei
vain tarve aukoa päätään.
Median suhde yleisöön on
monimutkainen, varsinkin Internet-ajalla. Nykyään ihminen voi olla yhtä
aikaa sekä vastaanottajana että julkaisuiden tuottajana. Median rooli
sisään- ja uloskoodaajana ei ole enää yhtä yksinkertainen kuin pari
vuosikymmentä sitten - ja silloinkin teoriasta saatiin lukuisia teoksia
kirjoitettua.
Niin kauan kuin kuitenkin kirjoitan enemmän
itseni kuin muiden takia, haluan nimittää tätä nettipäiväkirjailuksi,
vaikka joku varmasti tarjoaisi jo ulkomaista bloggaus-termiä. Se ei
tunnu yhtä kotoisalta.
Toisaalta kommentointimahdollisuus ja
satunnaiset kommentit ovat luoneet vuorovaikutteisuutta myös tekstiini.
En ehkä edes pidä siitä. Dialogimaisuus ei mielestäni kuulu
päiväkirjaan, jonka pitäisi kummuta kirjoittajan tuntemuksista.
Tietysti jokainen tunne tarvitsee alkulähteensä, mutta huomaan nyt
liiaksi reagoivani kommentteihin, vaikka osa niistä onkin ollut ihan
asiallisia.
Vein kameran eilen huoltoon. Esko oli sitä
mieltä, että näyttö kannattaa korjauttaa, koska omavastuun ylittävä osa
menee kotivakuutuksen piikkiin. Niin kai sitten. Kerroin tilanteestani
myymälässä ja sain lainaksi jonkun Canonin 2.8-megaisen Coolpixin. Sen
turvin olin tänään työkeikalla, joka päättyi lähes nolosti. Kun olin
aloittamassa valokuvaamista tuolla oikeasti ihan järkyttävän
heppoisella laitteella, haastateltava katsoi epäuskoisesti kameraani ja
kävi hakemassa oman digipokkarinsa.
Katselin jälleen kerran
tuntikausia erilaisia valokuvausjuttuja netistä. Canonin EOS 350D KIT
houkuttaa. Käytettynä siihen saisi parillasadalla eurolla
teleobjektiivin, jossa kylläkään ei ole vakainta. Vakaimelliset putket
maksavatkin sitten triplasti enemmän, myös käytettynä. Jalustan kanssa
tuo voi kuitenkin olla toimiva yhdistelmä.
Ai niin. Koin
tänään järkytyksen. Olin etsimässä Uinti-lehteä, kun kurkistin sängyn
alla. Siellä oli kolmeen osaan silvottu lintu! En jäänyt tekemään sen
suurempia lajitunnistusharjoituksia vaan soitin Mikolle. Tämä sitten
hävitti linnunjämät joskus iltasella minun pakoillessa vastuuta.
Saakelin kissa. Pidän tuota ovea nyt auki päivisin, kun ilma ei muuten
vaihdu ja täällä on lian ja epäsiisteyden takia tunkkaista. Kai se
sitten on kävellyt taas salaa sisään tällä kertaa saalis mukanaan.
Eilen ja tänään on ollut vesipalloharjoitukset. Eilen juoksimme ensin
noin kolmen vartin lenkin pururadalla, minkä jälkeen uimme kolme
kilsaa. Tänään vuorossa oli ensin jalkapalloa ja sitten
kuntopiirityyppinen kuntosaliharjoitus, jossa kiersimme 15 laitetta
kolmeen kertaan aina 45 sekuntia kerrallaan suorittaen ja 15 sekunnin
aikana laitetta vaihtaen. Ongelma oli se, ettei vaihtovälin aikana
ehtinyt rukata painoja. Räpelsin sitten miesten painoilla. Osassa
laitteista se oli ongelmallista.
Eilinen lenkki oli mielenkiintoinen kokemus. Jossain välissä valmentaja
tuli tarkistamaan, millaisilla sykkeillä juoksemme. Juoksin niin hiljaa
kuin vain pystyin, ja syke oli 186. Ei sitten ole ihmekään, jos tulen
juoksemisesta sairaaksi. En vain saa sykettä alemmas. Viimeisen
pururatakierroksen eteninkin niin, että kävelin ja lönköttelin
vuorotellen aina parisataa metriä, jotta syke pysyisi
peruskuntoharjoittelulle sopivissa lukemissa.
keskiviikko, 20. heinäkuu 2005