Selailinpa taas erästä osaltani surullisenkuuluisaa deittipalstaa. Jokin aika sitten siellä oli profiilissani sellainen arkinen hupparikuva, joka oli mielestäni jotakuinkin realistinen - tai ei nyt realistinen rehellisestä puhumattakaan mutta kuitenkin jotenkin yhteyksissä hahmoon, joka sen profiilin aikanaan kirjoitti. Kiukuttelin tuolloin ääneen sitä, ettei kukaan kommentoi minulle mitään. "Ehkä se johtuu tosta hupparista", sanoi tietäjä.

Vaihdoin profiiliin siinä alunperin olleen sängyllämakoiluhymyilykuvan, jossa näytän oikein sievältä.

Nyt ongelma on se, että pari satunnaista tyyppiä on pystynyt ohittamaan hämmennyksen siitä, että kuvissa tosiaan on hiuksia naamalla (oh my god!) - tai sitten eivät ole jaksaneet katsoa yhtä kuvaa pidemmälle tai vielä surullisempaa, eivät ole kyenneet tällaiseen päätelmään. Ongelma ilmenee muutamana vaikutat-kivalta-saanko-sun-numeron-niin-tutustutaan-viestinä.

Mutta kun eihän sitä sängyllä makoilevaa, viehkeää tyyppiä ole oikeasti olemassa kuin korkeintaan joka kahdennessakymmenennessä silmäyksessä, jolla minut näkee (tai joku sellainen suhde se oli onnistuneiden ja epäonnistuneiden valokuvien kanssa, kun tuota kuvaa ainakaan räpsin.)

Missä se loistava itsetuntoni nyt taas luuraa.

Sitä paitsi kaikki ne tyypit ovat joko liian vanhoja, liian lyhyitä, väärännäköisiä, alikoulutettuja - tai liian hyviä, jotta minulla riittäisi pokka. Olen käynyt tämän keskustelun itseni kanssa ennenkin.