Ei pidä luulla, että minulla menisi Miikan kanssa jotenkin hyvin. Sellainen harvakuvitelma on jokaisen syytä piilottaa.

Harmi, että unohdan itse nähdä oikein.

Olen jotenkin niin luovuttanut, etten edes pohdi vaihtoehtoja. Eroaminen tuntuu aina pahimmalta vaihtoehdolta, vaikka yhdessäolokin olisi pelkkää erossaoloa, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

"Joka tapauksessa, mä teen nyt töitä."

Ei tämä tilanne nyt oikeasti ihan näin huono ole, mutta kaipa sitä pitäisi joskus kysyä itseltään, mitä todella haluaa. Mikon jälkeen olen vain epätoivoisesti yrittänyt panostaa suhteeseen ja etsiä yhteistä aikaa. Toisaalta toinen ei sitä kuitenkaan tee - ainakaan niin, että minusta tuntuisi hyvältä.

Pelottavinta kai on se, jos en pystykään kehittämään Miikaa kohtaan sellaista tunnetta, jota tunsin Jaria tai Mikkoa kohtaan. Silloin kaikki vaivannäkö menee ihan hukkaan.