Huomaan, että avaan tämän kirjoitusboksin aina, kun ahdistaa oikein
paljon. Jotenkin aina ahdistustilanteessa mietin toimintatapoja ja
lopulta päädyn epätoivossani siihen, että täytyy kirjoittaa. Kai se
sitten helpottaa.
Ei ole oikein ketään, jolle puhua kaikesta. Mikko tuossa nyt toki on,
mutta jotenkin hän on niin turtunut masennuksiini, ettei hänestä saa
oikein mitään irti.
Olkapääni on kipeä. Se on todennäköisesti suurin syy siihen, että
maailman tuntuu nyt painovalta. Pelkään, että ainoa oikea "hoito"
vammaani on uintitauko, ja sitä en missään tapauksessa halua pitää.
Kausi on mennyt loistavasti, tulokset parantuneet lähes kaikissa
kisoissa. Tuntuisi tosi väärältä joutua nyt löysäämään yhtään.
GP-kisoissa oli hienoa uida. Kisat olivat suurimmat, joissa olen
koskaan päässyt uimaan, ja tunnelma oli erilainen kuin pikku kisoissa,
joita Turun alueella tulee kierrettyä. 800 vapari meni aika
keskinkertaisesti. Lyhyen radan enkkani (siis ei absoluuttinen enkka
mutta tämä uuden uran enkka) parani kyllä, mutta pitkällä radalla
uituun ennätykseeni nähnyt loppuaika oli silti vaisu. Syitä voi etsiä
aikaisesta uintiajankohdasta, (en ole koskaan osannut uida aamulla) tai
aliyrittämisestä. Jotenkin lähdin kisaan tappiomielialalla, ja se
kostautui.
Sunnuntaiaamulla sain kuitenkin koottua itseni 400 vapariin. Alku oli
taas onnettoman hidas, en vain päässyt vauhtiin, mutta loppua kohti
uinti taas parani, ja edellisen päivän tuplamatkaan verrattuna uinti
oli teknisesti huomattavasti parempi. Muutama käännös taisi mennä jo
ihan kohtalaisesti - 800 vaparissa esitin 31 huonoa käännöstä. Ote piti
paikoin, ja vauhdinjako toimi liian hidasta alkua lukuun ottamatta.
Sen kyllä tajusin tuon uinnin jälkeen, etten ole oikein voittajatyyppi.
Ekalla satasella jäin yhdelle eräni uimarille mutta sain hänet toisen
satasen aikana kiinni. Vielä kolmensadan metrin kohdalla olimme
rinnakkain. Sitten psyyke petti; annoin itseni ajatella, että sille
toisella on parempi ilmoitettu aika, ja minulle riittää olla jäämättä
hänelle paljon. Jälkikäteen harmitti, kun en ajatellut ihan toisin: nyt
hemmetti, voitan sen! En sitten voittanut, mutta oma enkka parani
kuitenkin reilun sekunnin. Olin tyytyväinen.
Kaiken tämän valossa tuntuu väärältä, että olkapääni reistaa. Mitään
toiminnallista ongelmaa siinä ei kai vielä ole, mutta kipua tuntuu
varsinkin kyljellään maatessa ja vähän myös uidessa.
Lauantaina oli kolme työkeikkaa. Nyt pitäisi huomiseksi kirjoittaa
kolme juttua. Voi tulla taas kiireinen päivä ja ilta. En kyllä
varmaankaan mene tänään hallille. Uintiharjoitusten aikaan olen omien
junnujeni kanssa sirkuskoulussa, ja vesipalloreenit ajattelin jättää
olkapään takia väliin. Miesten kanssa reenatessa en oikein voi heitellä
pelkällä vasurilla, joka siis on vähemmän kipeä, eikä se uintikaan
varmaan ole tähän nyt avuksi. Huomenna kyllä menen uimaan.
maanantai, 21. marraskuu 2005