Eilen tuli ihan häiriintynyt energiapuuska. Teki mieli kuunnella jotain muutakin kuin vain kepeää kesämusaa, joten laitoin mp3-soittimen jauhamaan YUP:n rokimpaa tuotantoa tosi kovalla. Kävelin Järvenpään keskustasta tähän Paulin kämpälle mutta en millään malttanut mennä sisälle nysväämään. Istuin keinuun ja keinuin kuulokkeet päässä varmaan puolisen tuntia. En oikein tiedä ajankulusta mitään, mutta ainakin joku nainen sekä lähti koirineen lenkille että ehti palata sieltä.

Juoksin portaat ylös enkä väsynyt lainkaan, vaikka yleensä väsyn ihan vain kävelemällä. Niinpä menin pommisuojaan nostelemaan puntteja. Tuli tosi hyvä olo, kun sain pitkästä aikaa vähän urheiltua. Elimistö vinkuu sellaisen perään.

Lopullinen lähtöhetki on päätetty. Lähden huomenna 12.41 Järvenpäästä ja olen joskus kolmen aikoihin kämpillä Turussa. Viiden aikaan on edessä lähtö jonnekin Merimaskun ja Rymättylän rajalle mökkeilemään. Pitänee vähän tyhjentää autoa sitä ennen ja käydä heittämässä pyykit Kaarinassa koneeseen.

Tietty melankolia hiipii mieleen. Vaikka nyt kaikki vaikuttaa varsin positiiviselta, siinä kaikessa kuultaa tietty mahdottomuus. Vaikka yritän selittää sekä itselleni että Paulille, että pystyn järjestämään viikonlopuista aikaa jatkossakin, en ole siitä todellisuudessa kovinkaan varma. Jos nyt ihan rehellisesti katson ihan vaikka vain jo valmennettavieni kausisuunnitelmaa, viikonloput näyttäytyvät kyllä harvinaisen täysiltä. Tietysti nyt voisi vähän toivoa, että saisin jotenkin säädettyä junnuilleni sunnuntain vapaaksi, jolloin voisin aina karata lauantain aamutreenien jälkeen tänne ja palata sitten maanantaiksi taas omiin treeneihin. Mutta enpä tiedä, onko sellaisessakaan mitään tolkkua yhtään pidemmän päälle. Tai oikeastaan tiedän: ei ole. Ja sitä paitsi tosi usein on viikonloppuisin kisoja, melkeinpä joka toinen viikko, joskus jopa tiheämmin.

Mutta ei tätä korttia voi nyt kuitenkaan olla katsomatta. Tavallaan yritän ajatella, ettei tässä ole mitään hävittävää, jos ei ole voitettavaakaan, vaikka ihan tosissaan se homma ei varmaankaan niin mene. "Aina ei voi voittaa mutta aina voi hävitä." Ja toisaalta taas en tiedä, mitä edes haluan. Ajatuskin siitä, että pitäisi olla ihan kiinni toisessa koko ajan, asua saman katon alla ja leikkiä perhettä, kuulostaa tosi etäiseltä ja tunkkaiselta.

Näen nykyään Mikosta vihamielisiä unia.

Tunnen itseni ihan palikaksi kameran kanssa. Pitäisi oppia säätämään kaikkia salamajuttuja ja väsäämään hienoja valaistusolosuhteita. Lopulta voisi ehkä jopa keksiä jotain sisältöäkin niihin kuviin!

Just mietin, että voisi hankkia jonkin raflaaman domainin ja laittaa sivuille uutta materiaalia. Voisi kehitellä jonkin systeemin, jolla saisi kuvia kivasti esille ihan vaikka vain itselle inhottavaksi, ja toisaalta voisi tunkea turhanpäiväisiä, tekstilajien ohi kiitäviä kirjoituksia samaan paikkaan.

Tein muuten Seppälän lastenosastolla löydön: sininen sporttimallinen toppi oli 70 prosentin alennuksessa, lähtöhinta 7,95. Eipä siitä paljon sitten jäänyt maksettavaa.

Taidan mennä kuvaamaan itseäni.