Olin viikonlopun Oulussa nuorten pitkän radan SM-uinneissa, valmentajana toki. Itse en ole kyseisten karkeloiden aikarajoja koskaan alittanut.

Tai no, joskus aiemmin oli niin, että kisoissa oli kaksi ikäsarjaa tytöille ja kaksi pojille, T15 ja T17 sekä P16 ja P18. Taistelin silloin kovasti selkäuinnin aikarajojen kanssa. T15-sarjassa raja oli 1.18,09 lyhyellä ja T17-sarjassa 1.16,09 lyhyellä, kuten nykyäänkin. Taisin noihin aikoihin osata myös vähän perhosta, ja ainakin 200 metrin perhosessa olivat rajat lähellä.

Suurin piirtein kuukausi, pari sen jälkeen, kun vuosi vaihtui vuodeksi 1996, jolloin täyttäisin 16 vuotta, sain uitua satasen selärin 1.16,6 lyhyellä. Eli vuotta nuorempien raja olisi just mennyt, mutta eipä se silloin lämmittänyt. Piti suunnata tavoitteet T17-aikarajoihin. Selkäuinti kuitenkin lakkasi noihin aikoihin kulkemasta, joten keskityin lähinnä perhoseen. Sinä vuonna ei raja vielä mennyt rikki, mutta seuraavanapa, jo ennen kuin täytin 17 vuottakaan, alitin rajan 200 metrin perhosuinnissa.

Uimaliiton tyypit kuitenkin päättivät siinä vaiheessa muuttaa kisojen rakenteen niin, että olisikin vain yksi ikäsarja, joka tytöillä olisi T16. Eli olinkin yhtäkkiä jo vuoden liian vanha.

Sittemmin ikäsarjat ovat vähän vaihtuneet taas, ja nyt kisoissa on vain ikäsarja T17.

Tämä horina oli nyt vain hämäykseksi, jotta kukaan ei lukisi seuraavaa. Kisoissa oli ihan kamalaa. Leikittelin perjantai-iltana jopa ajatuksella välittömästä pakenemisesta takaisin Turkuun. Useita asioita meni pieleen, valmentajana oleminen oli poikkeuksellisena raskasta ja ainoana valopilkkuna oli omien uimareiden osittain erittäin hyvä tuloskunto.

Tänään olen ollut äärimmäisen väsynyt. Tulin rautatieasemalta aamukahdeksan aikoihin, menin melkein suoraan sänkyyn, nukuin kuusi tuntia ja lähdin uimahallille. Tai no, kävin vähän törppöilemässä ensin liikenteessä.

Piti nimittäin käväistä Matkahuollossa hakemassa tilaamiani aitoja, siis harjoittelukäyttöön tulevia. En kuitenkaan tiennyt, minne tuonne linja-autoasemalle pitäisi mennä, joten ajauduin epämääräisen U-käännöksen ja pienen linja-autolähtölaiturin kautta oikaisemisen jälkeen risteykseen, josta kuvittelin voivani kääntyä kohtalaisen ongelmitta takaisin normaalille tielle. Edessäni oli kuitenkin suojatie, jolle paloi kävelijöiden vihreä valo. Ihmettelin kovasti, miksi en löydä itselleni liikennevaloa mistään, kunnes iso bussi ajoi melkein autoani päin. Olin ilmeisesti jossain yksisuuntaisessa paikassa, ja oikeasti se bussi kyllä pelästytti minut pahoin.

Sitä paitsi olin ihan väärässä paikassakin. Noutotavarat sai toiselta rakennukselta.

Hallilla en jaksanut mitään. Uin vajaat puolitoista tuntia sellaista vetelee lillumista, valmensin jotenkin ja valuin takaisin kotiin nysväämään koneella. Tilasin uintikamppeita yli tuhannella dollarilla Amerikasta.