Muilla on tasaisin väliajoin kohtalaisen tolkutonta kalenterijuhlimista, joka aiheuttaa minulle yhtä säännöllistä kalenterikiukuttelua. Mietin eilen taas tätä vapunkin kokonaishärdelliä, että mikä siinä niin paljon ottaa päähän, mutta kai se lyhykäisyydessään on vain se fakta, että muilla on kivaa ja minulla ei, ja vaikka minulla ei muutenkaan ole kivaa, niin muiden hauskuus harmittaa.

Esko tosin kannusti taas niin ihanasti, että ei niillä muillakaan oikeasti ole kivaa, luulevat vain.

Enkä siis edes haluaisi mennä keskustaan tuhansien känniääliöiden sekaan tungeksimaan. En haluaisi tuntea yhteenkuuluvuuden euforiaa ja painaa Prismasta ostettua halvinta mahdollista ylioppilaslakkia päähäni. En haluaisi korkata samppanjapulloa, poksauttaa sen korkkia jonkun silmään enkä haluaisi leikata haalarinlahjetta merkiksi harkitsemattomasta vappuheilasta.

Miksi silti harmittaa, kun muilla on niin hauskaa?

Kävin eilen äärimmäisen epäkiitollisen keskustelun itselleni tärkeähkön ihmisen kanssa.

X: Mikset mene viettämään vappua kavereiden kanssa?

Aija: Sinä olet paras kaverini!

X: No se on surullista.

Tuon jälkeen otti niin paljon päähän koko toiminta, että lakkasin olemasta yhteistyökykyinen.