Okei, nyt alkaa ostaminen mennä överiksi. Soitin jo tänään Eskollekin ja yritin sivulauseessa vihjata, että hän voisi ehkä tulla tänne katsomaan, että jotain rahaa jäisi vähän jäljellekin. Toisaalta väitän kyllä, nyt vain sattui vähän kasautumaan lyhyen ajan sisään näitä hankintoja.

Eilen ostin DVD-soittimen, koska yksinkertaisesti alkoi kyllästyttää se, etten voi mennä vuokraamaan videoita, koska se nyt vasta tyhmää ilman soitinta olisikin. Oli kyllä sen verran hekumallinen asiakaspalveluepisodi Gigantissa (joo, on minua varoitettu), että saattaa siitä itsestäänkin joku juttu jonnekin syntyä. Tai sitten ei. Katselin netistä, että Gigantista saisi halvimman soittimen 29 eurolla, mutta paikan päällä tilanne oli se, että halvin saatavilla oleva soitin maksoi 59 euroa, ja bonuksena piti vielä ostaa scart-piuha, jonka tosin lopulta sain kaupan päälle, kun tulin puuttuneeksi muutamiin epäkohtiin ääneen.

Samalla keikalla tein toisenkin hankinnan, jota muuten en ole ajatellut katua: ostin langattoman verkon lähettimen. Tai itse asiassa se oli joku boksi, jossa on laajakaistamodeemi mukana ja bonuspalkintona kyky tehdä langaton verkko. Tuntuu ihan villiltä, että nyt täällä talossa leijuu ilmassa langaton verkko, mutta totta se on. Tekniikan ihmelapsena näpräsin verkon toimimaan hetkessä (siis hirveän kiukuttelun ja säätämisen jälkeen), ja kyllä nyt on herkkua kirjoittaa tätäkin soopaa olohuoneen sohvalla ilman pelkoa siitä, että nettipiuha irtoaa, jos hengitän.

Kävin eilen Piispanristin uudessa Filmtownissa, josta lainasin seitsemän hömppäleffaa seitsemäksi vuorokaudeksi seitsemällä eurolla. Tosin tässä on nyt se valhe, että jotta sain ne seitsemällä eurolla enkä joutunut maksamaan yhdeksää euroa, piti maksaa kymmenen euron jäsenmaksu johonkin vip-klubiin. Kyllä kannatti!

Nyt olen katsonut noista elokuvista kolme, ja kaikki ovat olleet ihan roskaa, eli olen ihmisenä yhtä epähieno kuin ennenkin.

Jotta elektroniikkahumputtelu voisi mennä entistä hölmömmäksi, kännykkäni sanoi yön aikana itsensä irti elämästään. Illalla akku oli ihan lopussa, laturi ei suostunut lataamaan, ja aamulla puhelin oli kuollut. Yritin elvyttää sitä jopa naapurilta lainatulla laturilla - onnistumatta. Kännykkäkaupassa yritettiin vielä kännykkäkirurgian rutiinitoimenpidettä, akkusiirrännäistä, mutta eipä silläkään kuollutta henkiin herätetty.

Ei auttanut kuin raahautua toiseen kännykkäkauppaan (ekassa ei ollut halpismalleja) ja ostaa uusi puhelin. Halvimmassa, 38 euron Nokiassa, räikein ja iloisin värivaihtoehto oli ruskea, joten ajauduin ostamaan Samsungin jonkun litteänlattean punaisen 49 euron radion, jolla voi kuulemma myös soittaa puheluita.

Pahin kriisi kännykkäasiassa, jos nyt unohdetaan se, etten osaa käyttää vierasta merkkiä, on taskulampun puute. Ne, jotka ovat nukkuneet seurassani viimeisen parin vuoden aikana (eli ei kukaan) tietävät, että nukkumaan mennessä laitan aina kännykän tyynylle taskulamppuasennossa pientä luku-/kirjoitusvaloa näyttämään.