En kyllä yhtään käsitä tämän lopullisuutta. Joku tunti sitten just tuli joku ajatus, sellainen ihan tavallinen, jonka aioin tekstata Paulille tuttuun tapaan. Sitten yhtäkkiä muistin, että hei, se ihminenhän lakkasi juuri olemasta minulle olemassa.

Raskasta, niin raskasta. Kai se ihminen oli myös ystävä tai jotain sellaista. Ainakin tärkeä. Nyt ei ole taas ketään, jolle voisi lähettää joutavia, pienistä asioista ja joskus isommistakin kertovia viestejä tai jonka kanssa voisi puhua kolme tuntia puhelimessa.

Kuuntelin sattumalta Keith Urbanin biisin Tonight I Wanna Cry. Siinä jotenkin tiivistyy se, millaisena näen Paulin.

Hassua. Pauli on ollut kohta kaksi tuntia töissä, ja minä olen hereillä. Normaalisti tällaisessa tilanteessa pitäisi lähettää joku viesti, jotain söpöä, johon sitten tulisi paluupostina tylytystä.