Ai niin. Olin niin kiihdyksissäni tuosta järjettömästä kommenttisumasta, että meinasin unohtaa kirjoittaa siitä, mistä todella piti kirjoittaa.

Tajusin nimittäin eilen ensimmäisen kerran konkreettisesti, että maanisuus saattaa kohdallani toteutua. Tiedän erittäin hyvin, että nämä kulissit Paulin kanssa ovat hyvin huterat. Olen tilanteesta melko onneton, koska pidän Paulista paljon, ja hänessä on niin valtavasti hienoja piirteitä, että toivoisin saavani nauttia niistä vaikka aina.

Eilen Pasilan asemalla junasta hypätessäni minut valtasi käsittämätön onnellisuuden tunne. Kävelin lähijunaa odotellessani vähän aseman ympäristössä, kuuntelin kornia musiikkia mp3-soittimelta ja yritin imeä sisääni lämmintä kesäyötä. Tuntui ihan siltä, kuin olisin ulkomailla. Lähijunassa hymyilin ventovieraille ihmisille. Järvenpään asemalta kävellessäni teki vain mieli levittää kädet ja syleillä koko kaupunkia ja vapauden tunnetta, pyöriä ympäri, tanssia kesäyössä. En tehnyt mitään noista.

Sen sijaan havahduin sekunnin murto-osaksi, joka ynnäsi kaksi asiaa: 1) olin äärettömän hyvällä tuulella, oikein megashinyhappy, 2) Minulla ei ole aihetta olla noin onnellinen.
"F30.1 Mieliala on kohonnut olosuhteisiin nähden epäasianmukaisesti ja voi vaihdella huolettomasta hilpeydestä lähes hallitsemattomaan kiihtymykseen."

Hähää. Diagnoosiobsessio.