Masentaa ihan kamalasti. Olen surkea uimaan, tiedän sen itse, mutta haluaisin silti olla ihan vähän parempi.

Tänään tosin olisi pitänyt olla aika paljon parempi: oli timetrialit ja 400 vaparia. Aloitin ihan liian kovaa, eka satanen oli jotain 1.10. Ei siinä sitten paljon ollutkaan enää tehtävissä. Kuolema koitti vähän puolimatkan jälkeen, jalat putosivat täysin pelistä, ja loppuaikakin oli aika pitkälti sama kuin vuosi sitten GP-kisoissa, joissa viimeisen satasen tunnelmat olivat yhtä surkeat kuin tänäänkin.

Pitkä rata, terve kroppa, maltillinen aloitus. Eiköhän se sillä menisi. Ongelma vain on siinä, että sopivia kisoja ei ole enää tarjolla.

Sekin masentaa, etteivät nekään ihmiset, joita pidän tärkeinä, pidä minua sellaisena. Olen ihmisille joku hyväntekeväisyyskohde, jonka kanssa puhumisesta voi saada Hyvä ihminen -pisteen mutta jolle kuitenkin nauretaan selän takana. Tai jopa edessä.

En silti halua luopua asioista vain siksi, että joidenkin muiden mielestä olen naurettava. En ole ennenkään antanut itseni elää niin, että muut määräisivät, mitä haluan.

Ai niin. Lääkäri soitti eilen niistä kaulan ultraäänikuvista. Ei siellä tosiaan mitään muutoksia nyt näy. Kysyin sitä omituista epikriisilausetta, ja koska kasvain oli sylkirauhasen ulkopuolella, olisi voitu mahdollisen uusimisen ennaltaehkäisyksi poistaa sylkirauhanen, mutta sitten kuitenkaan siinäkään ei nähty mitään järkeä, kun samalla vaivalla sitten tarpeen tullen voitaisiin poistaa kasvainkin, jos sellainen ilmestyy. Tai jotain sellaista.