Ottaa päähän. Pitäisi saada huomisaamuksi tuo vesipallon kausiohjelma painoon, ja ihan hirveän vahvalta ei just nyt näytä. Tullee pitkä, hyvin pitkä ilta. Käskin miesten ottaa uuden joukkuekuvan, ja kuvat kyllä tulivatkin, mutta hemmetti, kun kaikki pitäisi tehdä itse! Nuo ovat ihan järkyttäviä kuvia. Yksikään ei ole millään tasolla tarkka, valot ovat polttaneet kohteet puhki ja asettelussakin olisi rutkasti parantamisen varaa. En oikeasti tiedä, kannattaisiko ainakin joissain yhteyksissä vain suosiolla käyttää vanhoja kuvia. Noiden katselussa räjähtää pää.

Mutta jotain hyvääkin: uin lauantaina 800 vaparia pitkällä radalla todella hyvin: 10.28,65. Osallistuin ensimmäistä (ja varmaankin vähään aikaan taas) viimeistä kertaa mastersien eli yli-ikäisten SM-uinteihin Impivaarassa. Vetäisin samalla kyseisessä lajissa 25-30-vuotiaiden naisten Suomen ennätyksen viidellätoista sekunnilla uusiksi. No, sillä nyt ei ole sinänsä minulle mitään merkitystä, mutta menipä taas GP-raja rikki. En edes odottanut, että pystyisin uimaan alle 10.40, mutta menipä se nyt sitten hyvin kuitenkin. Eka nelisatanen oli 5.13, toinen 5.15,5. Häkellyttävän tasaista kyytiä.

Sunnuntaina lähdimme heti aamulla bussilla Espoonlahteen kisoihin, joissa minun piti myös uida kasisatanen. Lauantaina kuitenkin sovimme jo, ettei sitä ole järkeä uida, kun raja meni jo rikki. Tuollainen pidempi matka vaatii kuitenkin aina ihan erilaista keskittymistä ja latausta kuin joku hikinen satanen. Uin aamulla 200 vaparia, ja odotukset olivat lauantain suorituksen perusteella korkealla. Olen uinut pitkällä radalla 2.26,97, joten Espoossa lyhyellä radalla olisi pitänyt pystyä johonkin 2.22 pintaan tai ehkä tällä kunnolla jopa alle.

Mutta ei. Aloitin ekan satasen melkein täysillä, mutta väliaika oli silti onneton, 1.10. Uinti ei vain yhtään kulkenut, ja loppuajaksi taululle rykäistiin 2.25,20. Pakkasin kamani, tilasin taksin juna-asemalle ja lähdin Turkuun. Koin, ettei ole mitään järkeä jäädä koko päiväksi ja illaksi kökkimään Espooseen, kun jäljellä olisi enää ollut satasen rinuli. Ehdin jo kahdeksi Turkuun, kävin kotona perheruokailussa, menin valmentamaan, kirjoitin työjuttuja ja sain jopa vähän graduaiheista materiaalia kasaan.

Ensi viikonloppuna on ikäkausimestaruusuinnit eli oman junnuryhmäni pääkisat. Vähän jännittää, osaanko herkistää noita oikein. Ihmiset reagoivat herkistelyyn niin eri tavalla. Joillekin pitäisi pitää tehot korkealla pitkälle melkein viimeiseen päivään asti, toiset kaipaavat viikon löysäilyä. En vielä tunne noita, koska nämä ovat ekat kisat, joihin herkistelemme edes jotenkin. Yritän kuitenkin toteuttaa sitä ajattelua, että ihan nollaan ei tehoja ole järkeä vetää. Ei noilla niin isoja lihaksia ole, että ne mitään pitkiä löysäilyjä tarvitsisivat. ;)

Näin muuten viikko sitten nauhalta omaa uintiani. Jannehan kuvasi minua veden alta ja päältä silloin Espanjassa. Oli se kyllä kamalaa katsottavaa. Näytin hirveän lihavalta, ja vedot menivät ihan läpi. Liukuasento oli ihan kammottava. Ei ihme, etten saa käännöksistä mitään hyötyä. Vaparin vedossa oli korkea kyynärpää pahasti hakusessa, ja välillä vasen käsi karkasi otteenhakuvaiheessa sivuun. Pään asennossakin on jotain hämärää. Ainakin käännöksen jälkeen nostan pään ylös ihan liian nopeasti, mikä pysäyttää sen vähäisenkin liu'un.

Varasin videokameran käyttööni omien uimareideni leirille. Ajattelin, että jos noita vähän kuvaisi, ne voisivat tajuta, miten paljon tekniikassa oikeasti on korjattavaa. Muutamalla tosin pahimmat korjauksen paikat taitavat olla asenteessa.