On tämä nyt aika syvältä kyllä. Kauhean yksinäistä. Saija lähti kavereineen kaupunkiin eikä edes kysynyt minua mukaan. En kyllä varmaan enää osaisi edes olla missään ihmisten kanssa. Yritin jotain vähän olla sosiaalinen mesessä, mutta ei siitäkään mitään tullut. Sain vain ihmisen loggaamaan ulos. Juuri näin.

Jouluruokiin pitäisi keksiä jotain suolaisia välipaloja. Nyt tämä on taas ollut kaksi päivää sellaista, että ei ole mitään muuta napsittavaa kuin jotain kakkua, pullaa, keksejä, jäätelöä. Alkaa etoa. Yleensäkin ihan jo tämä paikallaan velttoilua ja ajan kulumisen odottaminen väsyttää. Ei kiinnosta tehdä mitään, en edes jaksa harkita mitään, mutta uimaan tekisi mieli.

Ja alennusmyynteihin. On siinäkin elämässä sisältöä. Saija sen hyvin tiivisti: "Mitä sä teet kauniilla vaatteilla? Missä sä niitä pitäisit? Siinä sängyllä koneen vieressä?"

Milloinkohan yksinäisyydestä tulee diagnoosin arvoinen sairaus, joku koodiluku, jolla ihmisiä voi lokeroida vielä vähän lisää?