Nyt kaikki on selvää. En voi enää hävitä mitään, vaikka kertoisin kaiken.

En vain tiedä, mistä aloittaisin.

Mikko on pettänyt minua. Sain kaiken selville eilen. Marraskuussa Mikko oli tavannut tytön jossain bileissä. Kuinka ollakaan juuri joulukuun alussa Mikko ensimmäisen kerran kertoi harkitsevansa muuttamista pois. Päätimme yrittää vielä, eihän meillä ollut mikään kiire. Tammikuun alussa puhuimme asiasta taas, eikä ahdistus ollut helpottanut. Sovimme kuitenkin, että vieläkin jatkamme, yritämme paikata niitä suhteen paikkoja, joissa ongelmia on ollut. Onnistuimmekin jotenkin.

Helmikuun 8. päivä löysin kuitenkin postin seasta asukastoimistosta tulleen kirjeen, jonka muovi-ikkunasta näin tekstin "Mikko Moisalo, asuntotarjous". Hän oli käynyt hakemassa asunnon itselleen, päättänyt muuttaa pois kertomatta siitä minulle.

Kaikki kuitenkin jatkui jossain määrin raiteillaan. Mikko kertoi, että haluaa omaa tilaa. Hänellä ei ollut edes kiire muuttaa pois, vaan hän muuttikin vasta maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen. Tai silloin hän vei tavaransa, itsensä paljon myöhemmin. Alkuun Mikko oli hyvin tiiviisti täällä, sitten vähemmän. Oli Mikon oma toivomus, että jatkaisimme seurustelua, vaikka asuisimme erillään. Kysyinkin häneltä, harmittaisiko häntä, jos lopettaisin suhteemme. Hän sanoi, ettei halua sitä. Hän halusi vielä jatkaa. Tila tuntui auttavan.

Tai niinhän minä luulin. Nyt en enää ole ihan varma siitä, mikä on totuus. Jossain vaiheessa, vielä yhdessä asuessamme alkuvuodesta, pengoin jostain käsittämättömästä syystä Mikon kännykkää. Huomasin, että siellä oli erään naisnimen lähettämänä vähän turhan monta viestiä. Mikko oli myös lähetellyt tälle viestejä, ehdotti jopa elokuviin menoa. Samaan aikaan suhteemme oli kuitenkin melko normaali seurustelusuhde.

Kysyin tytöstä, ja Mikko kertoi tämän olevan tuttava, josta ei ole kiinnostunut, ei mitään sellaista. Kunhan vähän juttelivat joskus. Annoin asian olla, koska luotin Mikkoon.

Eilen Mikko tuli tänne yöksi  ihan kuin viikko sittenkin. Kaikki vaikutti rauhalliselta ja mukavalta, katselimme jotain joutavaa telkkarista. Silloin soi puhelin. Mikko vastasi. Kuulin naisäänen. Puhelu jatkui ja jatkui, lopulta kuulin Mikon sopivan tapaamista. Puhelu päättyi. Aloin tivata, mistä on kysymys. Mikko ei kertonut. Puhelin soi uudelleen. Riistin puhelimen Mikolta ja vastasin. Onnistuin lukitsemaan Mikon pihalle, jolloin sain puhua rauhassa tämän tytön kanssa.

Tytölle Mikko oli selittänyt jo pitkään olevansa sinkku. Tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä, että me Mikon kanssa olimme seurustelleet aina eiliseen asti. Mikon ja tytön välit olivat lähentyneet. Luin myöhemmin tekstiviestejä, joissa pariskunta naureskeli Mikon syötyä kaulaa ja yhdessä vietettyä yötään. Kaikki tämä oli tapahtunut jo hyvän aikaa sitten. Kyllä satuttaa.

Voin olla ollut tyhmä ja naiivi, kun kuvittelin asioiden vielä järjestyvän, mutta uskoin vain ihmisen sanaan. Luotin siihen, että kun Mikko lupasi aikaa ja asioiden tarkastelua erillään, niin myös olisi. Vielä eilen ajattelin (ja ehkä vähän vieläkin), että kevään auringon myötä lähdemme ulos, teemme niitä samoja asioita kuin ennenkin.

Osa miesten vesipallojoukkueesta on tiennyt siitä, että Mikko pettää minua. Kukaan ei vain ole viitsinyt kertoa.

Sain varmasti ansioni mukaan.

Kävin kuukausi sitten YTHS:llä psykiatrilla ja sieltä ohjattuna jossain yksityisen psykon haastattelussa. Syksyllä ehkä alkaa kognitiivinen terapia kahdesti viikossa. Efexoria syön nyt 3*75 mg päivässä. Viikonloppuna lääkkeet tosin taas loppuivat, joten olin muutaman päivän ilman. Eilinen olikin jo aamusta asti helvettiä ilmeisesti tästä syystä: pyörrytti, en nähnyt kunnolla, heikotti. Olin aluksi tavallaan toiveikas terapian suhteen. Ajattelin, että se auttaisi, mutta sitten selvisikin, että terapia alkaakin aikaisintaan syksyllä. En tiedä, jaksanko sinne.

Eniten pelottaa yksinäisyys. En viihdy täällä kämpällä yhtään. Olen ollutkin lähinnä Kaarinassa, mutta sielläkin on Annelin takia aika raskasta. Koko ajan tulee jostain valitusta.

Olen jotenkin ajatellut, että jaksan sinnitellä, kunhan Esko on elossa. Nyt en enää ole varma. Tajusin, että enhän minä sitten enää tuntisi huonoa omaatuntoa, en enää harmittelisi sitä, mitä jäi tekemättä. En minä veteen siroteltuna enää pelkäisi, että kaikki unohtavat ja ettei minusta jää mitään jälkeeni. En enää olisi koko ajan onneton. En enää.

En todella tiedä, miten elämä voi jatkua.