Nyt kaikki on selvää. En voi enää hävitä mitään, vaikka kertoisin kaiken.
En vain tiedä, mistä aloittaisin.
Mikko on pettänyt minua. Sain kaiken selville eilen. Marraskuussa Mikko
oli tavannut tytön jossain bileissä. Kuinka ollakaan juuri joulukuun
alussa Mikko ensimmäisen kerran kertoi harkitsevansa muuttamista pois.
Päätimme yrittää vielä, eihän meillä ollut mikään kiire. Tammikuun
alussa puhuimme asiasta taas, eikä ahdistus ollut helpottanut. Sovimme
kuitenkin, että vieläkin jatkamme, yritämme paikata niitä suhteen
paikkoja, joissa ongelmia on ollut. Onnistuimmekin jotenkin.
Helmikuun 8. päivä löysin kuitenkin postin seasta asukastoimistosta
tulleen kirjeen, jonka muovi-ikkunasta näin tekstin "Mikko Moisalo,
asuntotarjous". Hän oli käynyt hakemassa asunnon itselleen, päättänyt
muuttaa pois kertomatta siitä minulle.
Kaikki kuitenkin jatkui jossain määrin raiteillaan. Mikko kertoi, että
haluaa omaa tilaa. Hänellä ei ollut edes kiire muuttaa pois, vaan hän
muuttikin vasta maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen. Tai silloin hän
vei tavaransa, itsensä paljon myöhemmin. Alkuun Mikko oli hyvin
tiiviisti täällä, sitten vähemmän. Oli Mikon oma toivomus, että
jatkaisimme seurustelua, vaikka asuisimme erillään. Kysyinkin häneltä,
harmittaisiko häntä, jos lopettaisin suhteemme. Hän sanoi, ettei halua
sitä. Hän halusi vielä jatkaa. Tila tuntui auttavan.
Tai niinhän minä luulin. Nyt en enää ole ihan varma siitä, mikä on
totuus. Jossain vaiheessa, vielä yhdessä asuessamme alkuvuodesta,
pengoin jostain käsittämättömästä syystä Mikon kännykkää. Huomasin,
että siellä oli erään naisnimen lähettämänä vähän turhan monta viestiä.
Mikko oli myös lähetellyt tälle viestejä, ehdotti jopa elokuviin menoa.
Samaan aikaan suhteemme oli kuitenkin melko normaali seurustelusuhde.
Kysyin tytöstä, ja Mikko kertoi tämän olevan tuttava, josta ei ole
kiinnostunut, ei mitään sellaista. Kunhan vähän juttelivat joskus.
Annoin asian olla, koska luotin Mikkoon.
Eilen Mikko tuli tänne yöksi ihan kuin viikko sittenkin. Kaikki
vaikutti rauhalliselta ja mukavalta, katselimme jotain joutavaa
telkkarista. Silloin soi puhelin. Mikko vastasi. Kuulin naisäänen.
Puhelu jatkui ja jatkui, lopulta kuulin Mikon sopivan tapaamista.
Puhelu päättyi. Aloin tivata, mistä on kysymys. Mikko ei kertonut.
Puhelin soi uudelleen. Riistin puhelimen Mikolta ja vastasin. Onnistuin
lukitsemaan Mikon pihalle, jolloin sain puhua rauhassa tämän tytön
kanssa.
Tytölle Mikko oli selittänyt jo pitkään olevansa sinkku. Tytöllä ei
ollut aavistustakaan siitä, että me Mikon kanssa olimme seurustelleet
aina eiliseen asti. Mikon ja tytön välit olivat lähentyneet. Luin
myöhemmin tekstiviestejä, joissa pariskunta naureskeli Mikon syötyä
kaulaa ja yhdessä vietettyä yötään. Kaikki tämä oli tapahtunut jo hyvän
aikaa sitten. Kyllä satuttaa.
Voin olla ollut tyhmä ja naiivi, kun kuvittelin asioiden vielä
järjestyvän, mutta uskoin vain ihmisen sanaan. Luotin siihen, että kun
Mikko lupasi aikaa ja asioiden tarkastelua erillään, niin myös olisi.
Vielä eilen ajattelin (ja ehkä vähän vieläkin), että kevään auringon
myötä lähdemme ulos, teemme niitä samoja asioita kuin ennenkin.
Osa miesten vesipallojoukkueesta on tiennyt siitä, että Mikko pettää minua. Kukaan ei vain ole viitsinyt kertoa.
Sain varmasti ansioni mukaan.
Kävin kuukausi sitten YTHS:llä psykiatrilla ja sieltä ohjattuna jossain
yksityisen psykon haastattelussa. Syksyllä ehkä alkaa kognitiivinen
terapia kahdesti viikossa. Efexoria syön nyt 3*75 mg päivässä.
Viikonloppuna lääkkeet tosin taas loppuivat, joten olin muutaman päivän
ilman. Eilinen olikin jo aamusta asti helvettiä ilmeisesti tästä
syystä: pyörrytti, en nähnyt kunnolla, heikotti. Olin aluksi tavallaan
toiveikas terapian suhteen. Ajattelin, että se auttaisi, mutta sitten
selvisikin, että terapia alkaakin aikaisintaan syksyllä. En tiedä,
jaksanko sinne.
Eniten pelottaa yksinäisyys. En viihdy täällä kämpällä yhtään. Olen
ollutkin lähinnä Kaarinassa, mutta sielläkin on Annelin takia aika
raskasta. Koko ajan tulee jostain valitusta.
Olen jotenkin ajatellut, että jaksan sinnitellä, kunhan Esko on elossa.
Nyt en enää ole varma. Tajusin, että enhän minä sitten enää tuntisi
huonoa omaatuntoa, en enää harmittelisi sitä, mitä jäi tekemättä. En
minä veteen siroteltuna enää pelkäisi, että kaikki unohtavat ja ettei
minusta jää mitään jälkeeni. En enää olisi koko ajan onneton. En enää.
En todella tiedä, miten elämä voi jatkua.
torstai, 27. huhtikuu 2006