Tänään alkoi valmentajan ammattitutkintoon valmistava koulutus, eli taas saa virua Vierumäen urheiluopistolla ties minkälaisten tyyppien kanssa. Tällä hetkellä olen aivan kyrpiintynyt kaikkiin ja kaikkeen, koska aikataulun laatijat eivät kykene antamaan mitään päättymisaikoja päiville, kohta alkaisi Idols ja yhdeksältä House, enkä todellakaan ole tähän kellonaikaan pätkääkään kiinnostunut pohtimaan jotain yksilöllisen tiedonkäsittelyn tapaani.

Huomaan, miten en vain ole joukkueurheilija. Kun luennoitsija selittää, että ei ole se ja sama, keitä täällä on ja kuka on milloinkin läsnä, koska kyse on prosessista, johon jokaisen pitäisi osallistua, huomaan olevani täysin itseäni täynnä ja piittaamaton muiden edusta. Minulle tällaiset prosessit ovat ihan se ja sama: miksei voida vain opettaa, opetella ja lähteä pois? Miksi joka välissä pitää vatvoa jotain ryhmäpohdintoja ja keskusteluhetkiä.

Alkoi ihan itkettää yhtäkkiä kesken luennon, joku paniikkireaktio varmaankin. Tekisi mieli kiukutella ihan kauheasti. Ja vänkätä vastaan.

Sitä paitsi hauskana pidetty luennoitsija ei ole minusta ollenkaan hauska.