Olin taas Espanjassa, tällä kertaa vesipalloaiheiseilla leirillä. En
oikein tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa. Olimme eri hotellissa kuin
uintileireillä, mutta muuten paikka oli täsmälleen sama. Sinänsä vähän
tympi, mutta harjoittelun kannalta Calellan allas on kyllä loistava.
Ilma nyt oli mitä oli; ekana päivänä satoi, ja sen jälkeen oli tarjolla
lähinnä puolipilvistä säätä. Rusketu siinä sitten.
Saavuimme perille perjantaina, jolloin oli myös ensimmäiset
harjoitukset, käytännössä naisten joukkueen peli junnutyttöjä vastaan.
Naisten joukkueessa oli kolme jyväskyläläistä, kaksi kuopiolaista,
viisi tamperelaista sekä minä. Tästä voi jo kätevästi päätellä, että
vähän oli orpo olo. Majoituin kuopiolaisten kanssa, ja he kyllä
olivatkin mukavia.
Koska Turusta ei lähde joukkuetta naisten sarjaan, päättelin, että
pelaisin Tampereen porukassa kuten viime kaudellakin. Tilanne ei
kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tampereelle on tullut uusia
pelaajia, joten kokoonpanossa ei välttämättä ole tilaa. Nyt en sitten
tiedä, missä porukassa pelaan. Jyväskylän valmentaja onneksi lupasi,
että jos pelipaikkaa Tampereelta ei irtoa, voisin pelata heidän
kanssaan, mutta Jyväskylän porukka pelaa toisaalta tosi hyvin yksiin,
enkä välttämättä oikein löytäisi paikkaani siinä.
Lauantaina oli kevyet kuivaharkat päivällä, ja illansuussa lähdimme
Barcelonaan pelaamaan harjoituspeliä jotain paikallista naisporukkaa
vastaan. Hävisimme jotain 100-3, mutta ostin hallilta kolmet uikkarit.
Jotain hyvää siis.. Sunnuntaina olin iltapäivällä itsekseni
pulikoimassa jonkin aikaa, ja illalla oli yhteiset vesipalloreenit.
Maanantai oli kaikkein kamalin päivä. Aamulla oli harjoitukset 7.30,
eikä minun koneistoni todellakaan käynnistynyt. Vaikka olen yksi
porukan nopeimmista uimareista, kuhnailin porukan hännillä enkä päässyt
eteenpäin edes heidän vauhtiaan. Uinnista ei yksinkertaisesti tullut
yhtään mitään. Itketti, kun olo oli ihan kamala. Selkään ja olkapäihin
sattui. Reenien jälkeen kävin syömässä pikaisen aamupalan ja menin
suoraan takaisin nukkumaan. Puolenpäivän aikoihin herätessäni olin jo
ihan toinen ihminen. Lähdimme taas Barcelonaan pelaamaan. Peliä ennen
kiertelimme kaupungilla, ja rahaa tuli tietysti käytettyä turhan paljon. Pelasin tosi huonosti.
Tiistain piti olla vapaapäivä, mutta koska Turun Uinnin ykkösryhmä oli
samaan aikaan samassa paikassa leirillä, pääsin käymään heidän
reeneissään. Uimme jotain viisi kilsaa kelausvauhtia, ja olin kuolla.
Monessa sarjassa oli jotain hengenpidätysjuttuja, joissa olen tosi
huono. Tein kuolemaa, vaikka vauhti ei ollut kova. En lopulta jäänyt
paljon jälkeen. Päivällä olin Barcelonassa yksikseni shoppailemassa.
Tein muutamia hyviä löytöjä.
Keskiviikkona oli taas aamuharjoitukset 7.30, mutta ilmoitin
valmentajalle, että jään nukkumaan ja menen päivällä uimareiden
reeneihin. En oikein tiedä, sopiko asia valmentajalle, mutta tein joka
tapauksessa oman pääni mukaan. Edellinen aamuharjoitus oli jotain niin
kamalaa, etten halunnut sitä kokemusta ottaa enää uusiksi.
Uintireeneissä sen sijaan oli mielettömän kivaa, vaikka vähän jäinkin
jälkeen. Aurinko paistoi, ja mikä parasta, valmentaja Janne kuvasi
uintiani sekä veden päältä että alta. En ole koskaan nähnyt metriäkään
omaa uintiani, joten videokuvaaminen oli tosi iso juttu. Menen huomenna
katsomaan videota Jannen kanssa. Tämä kyllä huomasi heti vaparissani,
jota siis vain kuvattiin, pari tekniikkavirhettä.
Keskiviikkoiltana meillä oli heittopainotteisest harjoitukset.
Ilmeisesti aamuinen passailuni ärsytti ihmisiä, koska jotenkin tuntui,
että kukaan ei enää oikein tykännyt minusta. Ymmärrän kyllä; olen aika
erakko ja teen asioita omalla tavallani. Olen kuitenkin kaikille
sanonut, että niin kauan kuin Suomessa naisten vesipallotoiminta on
näinkin epämääräistä eli kunnollista, tavoitteellista maajoukkuetta ei
ole, minulla uinti pysyy ykköslajina. Voi kyllä olla, että pysyisi
muutenkin.
Torstaina oli aamulla vähän lenkkiä ja venyttelyä, päivällä uintia ja
illalla vielä peli junnutyttöjä vastaan. Koska kyseessä oli viimeinen
ilta, kaikki minua lukuun ottamatta lähtivät liikkeelle. Koska
baareihin vettä väkevämpää ottamaan lähtivät myös junnut, en halunnut
olla asiaa todistamassa. Menin suoraan ruokailun jälkeen nukkumaan.
Muilla varmaan oli tosi kivaa, mutta minä pakkasin jo mielelläni
laukkuni.
Perjantaina ei ollut ohjelmassa muuta kuin matka Suomeen. Esko tuli
hakemaan minut Helsingin kentältä ja hän vei minut suoraan Uittamon
uimahallille vetämään harjoituksia. Uimarit olivat uineet yksiä
harjoituksia lukuun ottamatta poissa ollessani ihan kiltisti.
Eilen lauantaina olimme Tampereella kisoissa. Uin satasen ja
nelisatasen vaparia. Kuntoni oli täysi arvoitus, koska leirillä emme
uineet mitään kovia uinteja. Satanen tuntui tosi pahalta. Käännökset
menivät huonosti, eikä uinti kulkenut. Olinkin kohtalaisen hämmentynyt,
kun taululle kirjautui ajaksi 1.06,70. Lyhyen radan ennätys parani taas
yli puoli sekuntia. Usean tunnin odottelun ja omien junnujen lajien
seuraamisen jälkeen vuorossa oli pelkäämäni nelisatanen. Uin lajin
viimeksi keväällä, jolloin ajaksi tuli 5.04,7. GP-raja on 5.00,09, jota
tietysti lähdin jahtaamaan. Viiden sekunnin parannus tietysti vaatii
aika hyvää onnistumista, enkä ollut mitenkään luottavainen kuntooni.
Uin kolmosradalla, eli erässäni minulla oli kolmanneksi kovin
ilmoitettu aika. Siltä ei homma kyllä heti vaikuttanut; jäin ekan
satasen aikana kolme sekuntia kärjelle. Aloitin ekan satasen 1.11,
vaikka olisi pitänyt aloittaa reilusti alle 1.10. Uinti vain ei
tuntunut ollenkaan hyvältä. Sadanviidenkymmenen metrin jälkeen aloin
kuitenkin saavuttaa kärkeä, ja puolimatkassa menin kärkeen. Koska
tiedän, että kolmas pätkä matkalla kuin matkalla on aina se tärkein,
lisäsin selkeästi vauhtia kahdensadan jälkeen. Viimeinen satanen sitten
vain taisteltiin. Pidin kärkipaikan, vaikka lopussa muut taisivat ottaa
kiinni. Tulos: 4.59,45. Tuuletin kuin suuremmankin kisan voittaja. En
ole ikinä ennen alittanut mitään rajoja, joten vaikka GP-raja on
SM-rajoihin verrattuna löysä, olin tosi onnellinen. Leena tuli heti
haalaamaan ja onnittelemaan. Nyt on kiva, kun voin oikeasti
valmistautua kolmen viikon päästä oleviin GP-kisoihin, jotka ovat
isoimmat kisat, joissa olen ikinä ollut.
sunnuntai, 23. lokakuu 2005