Olin taas Espanjassa, tällä kertaa vesipalloaiheiseilla leirillä. En oikein tiedä, mitä siitä pitäisi sanoa. Olimme eri hotellissa kuin uintileireillä, mutta muuten paikka oli täsmälleen sama. Sinänsä vähän tympi, mutta harjoittelun kannalta Calellan allas on kyllä loistava. Ilma nyt oli mitä oli; ekana päivänä satoi, ja sen jälkeen oli tarjolla lähinnä puolipilvistä säätä. Rusketu siinä sitten.

Saavuimme perille perjantaina, jolloin oli myös ensimmäiset harjoitukset, käytännössä naisten joukkueen peli junnutyttöjä vastaan. Naisten joukkueessa oli kolme jyväskyläläistä, kaksi kuopiolaista, viisi tamperelaista sekä minä. Tästä voi jo kätevästi päätellä, että vähän oli orpo olo. Majoituin kuopiolaisten kanssa, ja he kyllä olivatkin mukavia.

Koska Turusta ei lähde joukkuetta naisten sarjaan, päättelin, että pelaisin Tampereen porukassa kuten viime kaudellakin. Tilanne ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen. Tampereelle on tullut uusia pelaajia, joten kokoonpanossa ei välttämättä ole tilaa. Nyt en sitten tiedä, missä porukassa pelaan. Jyväskylän valmentaja onneksi lupasi, että jos pelipaikkaa Tampereelta ei irtoa, voisin pelata heidän kanssaan, mutta Jyväskylän porukka pelaa toisaalta tosi hyvin yksiin, enkä välttämättä oikein löytäisi paikkaani siinä.

Lauantaina oli kevyet kuivaharkat päivällä, ja illansuussa lähdimme Barcelonaan pelaamaan harjoituspeliä jotain paikallista naisporukkaa vastaan. Hävisimme jotain 100-3, mutta ostin hallilta kolmet uikkarit. Jotain hyvää siis.. Sunnuntaina olin iltapäivällä itsekseni pulikoimassa jonkin aikaa, ja illalla oli yhteiset vesipalloreenit.

Maanantai oli kaikkein kamalin päivä. Aamulla oli harjoitukset 7.30, eikä minun koneistoni todellakaan käynnistynyt. Vaikka olen yksi porukan nopeimmista uimareista, kuhnailin porukan hännillä enkä päässyt eteenpäin edes heidän vauhtiaan. Uinnista ei yksinkertaisesti tullut yhtään mitään. Itketti, kun olo oli ihan kamala. Selkään ja olkapäihin sattui. Reenien jälkeen kävin syömässä pikaisen aamupalan ja menin suoraan takaisin nukkumaan. Puolenpäivän aikoihin herätessäni olin jo ihan toinen ihminen. Lähdimme taas Barcelonaan pelaamaan. Peliä ennen kiertelimme kaupungilla, ja rahaa tuli tietysti käytettyä turhan paljon. Pelasin tosi huonosti.

Tiistain piti olla vapaapäivä, mutta koska Turun Uinnin ykkösryhmä oli samaan aikaan samassa paikassa leirillä, pääsin käymään heidän reeneissään. Uimme jotain viisi kilsaa kelausvauhtia, ja olin kuolla. Monessa sarjassa oli jotain hengenpidätysjuttuja, joissa olen tosi huono. Tein kuolemaa, vaikka vauhti ei ollut kova. En lopulta jäänyt paljon jälkeen. Päivällä olin Barcelonassa yksikseni shoppailemassa. Tein muutamia hyviä löytöjä.

Keskiviikkona oli taas aamuharjoitukset 7.30, mutta ilmoitin valmentajalle, että jään nukkumaan ja menen päivällä uimareiden reeneihin. En oikein tiedä, sopiko asia valmentajalle, mutta tein joka tapauksessa oman pääni mukaan. Edellinen aamuharjoitus oli jotain niin kamalaa, etten halunnut sitä kokemusta ottaa enää uusiksi. Uintireeneissä sen sijaan oli mielettömän kivaa, vaikka vähän jäinkin jälkeen. Aurinko paistoi, ja mikä parasta, valmentaja Janne kuvasi uintiani sekä veden päältä että alta. En ole koskaan nähnyt metriäkään omaa uintiani, joten videokuvaaminen oli tosi iso juttu. Menen huomenna katsomaan videota Jannen kanssa. Tämä kyllä huomasi heti vaparissani, jota siis vain kuvattiin, pari tekniikkavirhettä.
Keskiviikkoiltana meillä oli heittopainotteisest harjoitukset. Ilmeisesti aamuinen passailuni ärsytti ihmisiä, koska jotenkin tuntui, että kukaan ei enää oikein tykännyt minusta. Ymmärrän kyllä; olen aika erakko ja teen asioita omalla tavallani. Olen kuitenkin kaikille sanonut, että niin kauan kuin Suomessa naisten vesipallotoiminta on näinkin epämääräistä eli kunnollista, tavoitteellista maajoukkuetta ei ole, minulla uinti pysyy ykköslajina. Voi kyllä olla, että pysyisi muutenkin.

Torstaina oli aamulla vähän lenkkiä ja venyttelyä, päivällä uintia ja illalla vielä peli junnutyttöjä vastaan. Koska kyseessä oli viimeinen ilta, kaikki minua lukuun ottamatta lähtivät liikkeelle. Koska baareihin vettä väkevämpää ottamaan lähtivät myös junnut, en halunnut olla asiaa todistamassa. Menin suoraan ruokailun jälkeen nukkumaan. Muilla varmaan oli tosi kivaa, mutta minä pakkasin jo mielelläni laukkuni.

Perjantaina ei ollut ohjelmassa muuta kuin matka Suomeen. Esko tuli hakemaan minut Helsingin kentältä ja hän vei minut suoraan Uittamon uimahallille vetämään harjoituksia. Uimarit olivat uineet yksiä harjoituksia lukuun ottamatta poissa ollessani ihan kiltisti.

Eilen lauantaina olimme Tampereella kisoissa. Uin satasen ja nelisatasen vaparia. Kuntoni oli täysi arvoitus, koska leirillä emme uineet mitään kovia uinteja. Satanen tuntui tosi pahalta. Käännökset menivät huonosti, eikä uinti kulkenut. Olinkin kohtalaisen hämmentynyt, kun taululle kirjautui ajaksi 1.06,70. Lyhyen radan ennätys parani taas yli puoli sekuntia. Usean tunnin odottelun ja omien junnujen lajien seuraamisen jälkeen vuorossa oli pelkäämäni nelisatanen. Uin lajin viimeksi keväällä, jolloin ajaksi tuli 5.04,7. GP-raja on 5.00,09, jota tietysti lähdin jahtaamaan. Viiden sekunnin parannus tietysti vaatii aika hyvää onnistumista, enkä ollut mitenkään luottavainen kuntooni.

Uin kolmosradalla, eli erässäni minulla oli kolmanneksi kovin ilmoitettu aika. Siltä ei homma kyllä heti vaikuttanut; jäin ekan satasen aikana kolme sekuntia kärjelle. Aloitin ekan satasen 1.11, vaikka olisi pitänyt aloittaa reilusti alle 1.10. Uinti vain ei tuntunut ollenkaan hyvältä. Sadanviidenkymmenen metrin jälkeen aloin kuitenkin saavuttaa kärkeä, ja puolimatkassa menin kärkeen. Koska tiedän, että kolmas pätkä matkalla kuin matkalla on aina se tärkein, lisäsin selkeästi vauhtia kahdensadan jälkeen. Viimeinen satanen sitten vain taisteltiin. Pidin kärkipaikan, vaikka lopussa muut taisivat ottaa kiinni. Tulos: 4.59,45. Tuuletin kuin suuremmankin kisan voittaja. En ole ikinä ennen alittanut mitään rajoja, joten vaikka GP-raja on SM-rajoihin verrattuna löysä, olin tosi onnellinen. Leena tuli heti haalaamaan ja onnittelemaan. Nyt on kiva, kun voin oikeasti valmistautua kolmen viikon päästä oleviin GP-kisoihin, jotka ovat isoimmat kisat, joissa olen ikinä ollut.