Aaltoilua. Eilen oli oikeastaan tosi hyvä päivä noin mielialaosastolla. Esko ja Saija lähtivät tosin pois, Esko mökille ja Saija viimeistä kertaa toistaiseksi Saksaan. Saija pääsi Turkuun opiskelemaan, mikä on sinänsä jeejee, ettei hän ainakaan ole ehkä muuttamassa mihinkään Kouvolaan.

Olin eilen hallilla tekemässä ihan kohtalaisen hyvän kuivasetin. Ensin hikoilin jotain 40 minuuttia kuntopyörän ja sellaisen crosstrainerin kanssa (se on sellainen vempele, jossa melkein juostaan, mutta jalat eivät irtoa kuitenkaan ilmaan missään vaiheessa). Taisin soutaakin sen verran, että tuli rakko jalkaan. Piste siitä. Kun olin hikoillut tarpeeksi (eli käytännössä kun Mikko suvaitsi poistua punttisalilta), menin puntille. Tein yli tunnin kunnolla ja vähän pidempään vielä vähän sinnepäin.

Illalla vain oli jotenkin tosi levollinen ja hymyilevä mieli. En tiedä oikeastaan, miksi.

No, aamu koitti, ja hyvä mieli oli mennyt yön mukana. Kävin vähän puntilla ja vähän uimassa. Ei ole yksi vaivainen kilometri tuntunut aikoihin noin pitkältä. Poden aika pahasti läskikriisiä. Vuodessa on nyt vain tullut jotain kuusi kiloa muka-jäädäkseen. Ei hemmetti, ei.

Viime kesänä oli sentään Kaleva ja hänen bileensä. Nyt vain röhnötän kotona. Ei ihme, jos takapuoli kasvaa.

Voisi olla ihan hienoa, jos en jumittaisi aina ihmisissä elämäni tappiin asti. Nyt olen jumissa paitsi Jarissa, myös Mikossa, enkä kuitenkaan oikein satavarmasti tiedä, olisiko elämä yhtään häävimpää, jos jompikumpi (tai molemmat!) olisivat vielä vieressä. Mutta koira pitää kyllä saada.