Olen miettinyt koko seurasopan keskellä itseäni ja omaa reagointiani ja toimintaani. Päivän mittaan useamman kerran mietin, soitanko jonkun puhelun vai enkö. Asiahan ei edes minulle kuulu. Aina soitin. En voi sietää epävarmuutta, suunnittelemattomuutta ja luottamuspulaa. Sanon aina suoraan - liian suoraan.

Äsken pysähdyin pohtimaan, pitäisikö ottaa kirves ja yrittää silottaa persoonastani vähän särmiä. Ei sekään miellyttävää ole, kun niin usein saan kuulla, miten olen liian räväkkä ja suora.

Toisaalta sen, mitä joskus teenkin, pyrin aina tekemään hyvin. Paketti saattaisi olla täydellisempi, jos olisin samalla vähän miellyttävämpi ihminen, mutta olkoon se vaikka sitten minun myönnytykseni epätäydellisyydelle. En itse arvosta ihmisiä, jotka ovat mukavia mutta typeriä. Jos yrittäisin täysipäiväisesti olla mukava, ei energiaa riittäisi muuhun taatusti typeryyden tasoa enempää.

Niin kauan kuin koen, että maailma minun toimintaympäristöni kohdalla toimii jotenkin epäjohdonmukaisesti tai ihan vaan väärin, en voi olla puuttumatta. Yleensä siitä on kokemuksen valossa kyllä ollut enemmän haittaa kuin hyötyä. Nukun silti yöni paremmin, jos tiedän puolustaneeni niitä arvoja, joita pyhinä pidän.

Laiturin alla asuu vähän vammainen hauki. Se on kahden lankun pituinen, ilmeisesti joko koukun tai uistimen poskeensa saanut ja apaattinen. Saija ei ole voinut mennä koko iltana uimaan, koska Hauki vaanii siellä. Anneli on hakenut esille atraimen ja haavin, Saija saavin ja Esko yritti ensin kalastaa sitä uistimella ja sitten paljain käsin. Minun roolini on ollut pitää kaikkia lahtausyrityksiä vastustavia palopuheita, koska se on jo vähän niin kuin lemmikki. Se on ollut siellä monena kesänä.