"Vielä vähäks aikaa jää, sanot ja hymyilet, tiedät, pian itkettää."

Onko se enää mitään itsepetosta, jos tietää itse pettävänsä itseään? Vai onko se jo eräänlainen tuplahuijaus?

Elämä on vain kulkemista kurjuudesta toiseen. Tiedän aivan hyvin, että nousen tästä Pauli-episodista. En minä tällaiseen kaadu, jos olen jotenkin pystynyt sinnittelemään Jarin ja Mikonkin jälkeen. Ei tässä yksi Pauli tunnu missään!

Ja silti olen ihan hemmetin rikki tässä nimenomaisessa ajanhetkessä. Olisin halunnut saada Paulista ihmisen, johon voisin rakastua, jota voisin rakastaa paremmin ja oikeammin kuin ketään ennen, korjata aiemmat virheeni. Pauli vaikuttaa kuitenkin vahvalta mutta kuitenkin persoonalliselta ja erikoiselta. Hänen kanssaan minun ei tarvitse olla varuillani, en voisi ihan helposti rikkoa häntä. (Oikeasti en usko tuota ihan itsekään. Väitän jopa, että hän on vieläkin sisältä rikki exänsä takia eikä siksi pysty vastaamaan tunteisiini.)

Miten hemmetissä voin kuvitella, että minulla muka olisi jotain valtaa tässä, tämähän on ollut jo pitkään aivan vallatonta.

Pyysin Minnaa lähtemään baariin. Olin varma, ettei lähtemisestä taaskaan tulisi mitään, mutta yllätykseksi hän lähteekin. Nyt olen ihan ihmeissäni enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ei oikeastaan edes huvita, mutta pakkohan se on mennä, kun kerrankin on seuraa. Juhlatuuli on kyllä pahasti hakusessa. Mitä hittoa minä jossain baarissakaan teen, ikävöin vain Paulia?

Niin joo, tunne voitti taas. Tekstasin Paulille ennen nukkumaanmenoa, ja tämä soitti puoli viideltä yöllä palaillessaan baarista. Ei ollut löytynyt naista, mutta mieluummin hän silti on yksin kuin minun kanssani. Tai no, puhuimme kyllä jotakuinkin tunnin. Pauli oli taas ihan yli-ihana, lempeä ja miellyttävä. Ihmettelinkin, miksei ilkeyksiä satele. "Kaikki se on jo sanottu."

Ostin 84 eurolla verhokangasta. Eikös verhoiluun kuulukin käyttää nimenomaan verhokangasta, siitähän se sanakin tulee!

Isot junnut saivat polskutella tänään tappotreenin, ja hyvin vetivätkin. Pienet olivat suloisia ja opettelivat rintauintia. Olin oikein vedessä vääntelemässä jalkoja. Täytyy myöntää, että olen yllättänyt itseni tulemalla toimeen lasten kanssa ja jopa tykkäämällä siitä. Kaipa se sitten on vain uinnin viehätys. Tekniikkakurssit eivät nappaa, mutta tuo oma pikkuisten ryhmä on kyllä kivaa vastapainoa isoille junnuille, jotka jo voittavat minut melkein lajissa uin lajissa.

Niin, aiempaan aiheeseen, elämään ja sen tarkoitukseen. Ei tosiaan oikein nappaa mikään, vaikka tiedostankin, että Paulista kyllä varmasti toivun, jos vain jaksan sätkiä tarpeeksi kauan. Mitä sitten? Mitä saan tilalle? Joko yksinäisyyttä tai jonkun mahdottoman ihmissuhteen. Valitsepa siitä sitten! Ei hemmetti, ei näillä korteilla vain voi pelata!

Stellan uusi albumi on kyllä musiikillisesti tosi paljon ekaa levyä pliisumpi. Merkittäköön tämä aikakirjoihin. Tällä hetkellä on kuitenkaan pysty käsittelemään yhtään raskaampaa tavaraa. Tällainen kepeä rallattelu sopii hyvin mielentilaani; keskimäärin ahdistaa, mutta hetkittäin on hyvin pinnallista onnellisuuden hapuilua. Olen saanut tänään välteltyä itkemistä aika hyvin. Kymmenestä kahteen oli koko ajan valmennushärdelli käynnissä, jopa kaksi ryhmää yhtä aikaa, ja kahdelta jäin suoraan itse altaaseen uimaan. Pulikoin puolisentoista tuntia, kunnes suuntasin kangasostoksille.

Oikeastaan kyynelet tulivat ensimmäisen kerran vasta, kun Romeo makoili vieressäni huomionkipeänä, ja kuuntelin koneelta hiljaa musiikkia.

Hähä. Yritin laulaa Stellaa, puolisen oktaavia väärään suuntaan. Romeo huokaisi syvään tuolla käytävällä. Eiköhän se ollut tarpeeksi selvä kannanotto.

Tajusin muuten, ettei tämä nettikseni nykyformaatti ole kovin myyvä. Nykyihmisen keskittymiskyvyn huomioon ottaen tekstiä on aivan liikaa. Oikein, voin tukehduttaa ihmiset. Ja tukahduttaa. Pitäisi varmaan siirtyä tekstariblogaajaksi ja julkaista joka päivä 160 merkin tiivistelmä elämästä. Saisikohan sen jotenkin maksulliseksi? Voisi laittaa ihmiset maksamaan siitä, että ne saavat sosiaalipornoilla kurjuuteni kustannuksella. Silloin maailma olisi edes vähän oikeudenmukaisempi. Voi tosin olla vähän hankala kaupata palvelua, jossa maksua vastaan saa lukea jonkun ventovieraan valitusta, mutta sellaisia tehtäviä varten onkin olemassa ylipalkattuja mainosalan asiantuntijoita. (Täällä kun nyt muutenkin tuntuu tuo asiantuntijuus olevan kovasti kehumisen arvoinen asia.)

Minä en tiedä asioista paljonkaan, mutta tuntemisessa olen aika etevä. Voisin ehkä nimittää itseni tuntemisentuntijaksi. Tai tunneasiainasiantuntijaksi. Tai vaikka ihmissuhdekatastrofituntijaksi. Tai joksikin neuvokseksi.

(Siitä saisi varmaan riemukasta tosi-tv:tä, kun laitettaisiin asiantuntija, ohjeistamispäällikkö ja itsensä neuvokseksi nimittänyt neuvos analysoimaan minun elämäni nykytilannetta ja rakentamaan sille esimerkiksi swot-analyysin ja tähtikarttojen avulla absoluuttisen varman tulevaisuuden kuvan. Ainoaksi ongelmaksi muodostuisi varmaan se, että kaikki kolme myöhästyisivät terapeuttinsa vastaanotolta tunnin.)