Koin viime viikolla elämäni toistaiseksi toiseksi suurimpia fyysisen tuskan hetkiä. Virtsatietulehdus, tuo taudeista hohdokkain, otti ja ärtyi uudestaan. Menin keskiviikkoiltana yhdeltätoista yksityisellä päivystykseen, kun terveyskeskuksen puolelta ei oikein herunut ymmärrystä. Soitin aluksi Turun terveysasemalle ja kysyin, olisiko antibiootin pitänyt vähentää oireita kolmessa päivässä. Hoitaja-mikä-lie, joka vastasi puhelimeen, käski odotella vielä pari päivää. Mahaani sattui mielettömästi, selkään sattui, joka paikkaan sattui, ja kuume oli taas noussut 38 asteeseen. Soitin Kaarinan terveysasemalle, ja siellä kerrottiin puljun menevän pian kiinni - päivystys jatkuisi Turun terveysasemalla. Soitin uudestaan Turun terveysasemalle, jossa minua taas tervehti automaatti. En muuten tajua sitä systeemiä. Sinne kun soittaa päivystykseen, ei heti saa puhua lainkaan ihmisen kanssa, vaan ensin pitää jättää numero jollekin koneelle, joka sitten lupaa, että paluusoitto tulee joskus tiettynä ajanhetkenä. Kun ne sieltä päivystyksestä lopulta soittivat ja kerroin, että särkylääkkeet eivät auta ja kipu on kova, soittaja vain kehotti ottamaan särkylääkkeitä ja kestämään aamuun. Suunnilleen sillä sekunnilla kävelin Mehiläisen ovesta sisään. Vartin odottelun aikana kävin kolme kertaa vessassa ja oksensin kerran. Hekumallista. Lopulta könysin lääkärin luo ja aloin vinkua kipulääkettä. Sainkin jotain kolmiolääkettä, joka muutaman Ibumaxin kanssa yhdisteltynä johti yön aikana melko hyvään pöhnään. Sain myös uuden antibioottikuurin, eri bakteeria vastaan. Valvoin jonnekin aamuviiteen, kunnes lopulta pystyin nukkumaan muutaman tunnin. Antibiootti auttoi heti: jo aamulla oli parempi olo. En kuitenkaan mennyt torstaina harkkoihin, koska olin ollut yön kuumeessa.

Luin torstaipäivän perjantaiseen kirjatenttiin, jossa piti tenttiä kolme kirjaa. Yhtä luin pari viikkoa, koska en vain tajunnut mitään. Kahlasin kirjan lopulta läpi, mutta juuri mitään ei jäänyt mieleen. Toisen kirjan luin lähes kannesta kanteen torstaina, ja loppupäivän selasin kolmatta kirjaa. Olin siis melkein loistokkaasti valmistautunut.

Perjantaina menin tenttiin. Kolme kysymystä, kolme kirjaa, ja juuri siitä parhaiten lukemastani kirjasta olleeseen kysymykseen en osannut vastata. Lopun voi arvailla. Toivo toki elää, kun ei noista humanistisen tenteistä koskaan tiedä, mutta en ehkä löisi vetoa.

Uinti kulkee hämmästyttävän hyvin, varsinkin lyhyemmät matkat. Harmi, kun en ole mitään kisoja tässä ihan lyhyellä aikavälillä tiedossa. Tänäänkin oli aika kovat reenit, ja olin kyllä varsin kuollut. Leena jopa kehui minua.

Tuo yksi kissa, Loinen, luulee kai nyt oikeasti asuvansa täällä. Se on parina päivänä ollut tuossa pihalla kököttämässä tuntikausia yksikseen. Mikko sitä on alituiseen heivaamassa ulos, minulla ei oikein ole sydäntä.