Koin viime viikolla elämäni toistaiseksi toiseksi suurimpia fyysisen
tuskan hetkiä. Virtsatietulehdus, tuo taudeista hohdokkain, otti ja
ärtyi uudestaan. Menin keskiviikkoiltana yhdeltätoista yksityisellä
päivystykseen, kun terveyskeskuksen puolelta ei oikein herunut
ymmärrystä. Soitin aluksi Turun terveysasemalle ja kysyin, olisiko
antibiootin pitänyt vähentää oireita kolmessa päivässä.
Hoitaja-mikä-lie, joka vastasi puhelimeen, käski odotella vielä pari
päivää. Mahaani sattui mielettömästi, selkään sattui, joka paikkaan
sattui, ja kuume oli taas noussut 38 asteeseen. Soitin Kaarinan
terveysasemalle, ja siellä kerrottiin puljun menevän pian kiinni -
päivystys jatkuisi Turun terveysasemalla. Soitin uudestaan Turun
terveysasemalle, jossa minua taas tervehti automaatti. En muuten tajua
sitä systeemiä. Sinne kun soittaa päivystykseen, ei heti saa puhua
lainkaan ihmisen kanssa, vaan ensin pitää jättää numero jollekin
koneelle, joka sitten lupaa, että paluusoitto tulee joskus tiettynä
ajanhetkenä. Kun ne sieltä päivystyksestä lopulta soittivat ja kerroin,
että särkylääkkeet eivät auta ja kipu on kova, soittaja vain kehotti
ottamaan särkylääkkeitä ja kestämään aamuun. Suunnilleen sillä
sekunnilla kävelin Mehiläisen ovesta sisään. Vartin odottelun aikana
kävin kolme kertaa vessassa ja oksensin kerran. Hekumallista. Lopulta
könysin lääkärin luo ja aloin vinkua kipulääkettä. Sainkin jotain
kolmiolääkettä, joka muutaman Ibumaxin kanssa yhdisteltynä johti yön
aikana melko hyvään pöhnään. Sain myös uuden antibioottikuurin, eri
bakteeria vastaan. Valvoin jonnekin aamuviiteen, kunnes lopulta pystyin
nukkumaan muutaman tunnin. Antibiootti auttoi heti: jo aamulla oli
parempi olo. En kuitenkaan mennyt torstaina harkkoihin, koska olin
ollut yön kuumeessa.
Luin torstaipäivän perjantaiseen kirjatenttiin, jossa piti tenttiä
kolme kirjaa. Yhtä luin pari viikkoa, koska en vain tajunnut mitään.
Kahlasin kirjan lopulta läpi, mutta juuri mitään ei jäänyt mieleen.
Toisen kirjan luin lähes kannesta kanteen torstaina, ja loppupäivän
selasin kolmatta kirjaa. Olin siis melkein loistokkaasti valmistautunut.
Perjantaina menin tenttiin. Kolme kysymystä, kolme kirjaa, ja juuri
siitä parhaiten lukemastani kirjasta olleeseen kysymykseen en osannut
vastata. Lopun voi arvailla. Toivo toki elää, kun ei noista
humanistisen tenteistä koskaan tiedä, mutta en ehkä löisi vetoa.
Uinti kulkee hämmästyttävän hyvin, varsinkin lyhyemmät matkat. Harmi,
kun en ole mitään kisoja tässä ihan lyhyellä aikavälillä tiedossa.
Tänäänkin oli aika kovat reenit, ja olin kyllä varsin kuollut. Leena
jopa kehui minua.
Tuo yksi kissa, Loinen, luulee kai nyt oikeasti asuvansa täällä. Se on
parina päivänä ollut tuossa pihalla kököttämässä tuntikausia yksikseen.
Mikko sitä on alituiseen heivaamassa ulos, minulla ei oikein ole
sydäntä.
maanantai, 4. heinäkuu 2005