Taisin saada yhtäkkiä jäljitettyä varsin pitkälle elämääni leimaavan tietyn negatiivisen ajattelun ketjun. Yritän nyt äkkiä kirjoittaa sitä ylös niin paljon kuin muistan tai jaksan. Piti nimittäin mennä nukkumaan, mutta hampaidenpesu avarsi taas ajattelua.

Ihmettelin nimittäin peilikuvalleni sitä, miten oikeastaan nyt onkin niin hyvä olo, omituisen hyvä olo. Hymyilyttää, univelka ei paina, ja elämä tuntuu haasteelliselta, jännittävältä.

Aloin todistaa itselleni, että itse asiassahan ihan mielettömän iso liuta asioita on elämässäni valtavan hyvin. Tein listaa mielessäni, ajattelin kirjoittaa sen ylöskin: perhe on olemassa, uinnissa olen yhä mukana, saan valmentaa, on lämmintä ja aurinkoista, keskellä lattiaa makaa ihanin koira, en ole kauhean sairas, masennus ei ole nyt kovin paha, minulla on ihania valmennettavia, välillä näytinkin aika kivalta, uskon uintitulosteni paranevan vielä, olen vähän innostunut graduista, en tunne katkeruutta siitä, etten ole niin kuin muut, koska tiedän, etten haluakaan olla.

Sitten tuli se kaiken linttaava huomio: niin, kaikkihan tosiaan on hyvin, ja silti jotain puuttuu, silti on se tyhjiö, jonka vain joku tietynlainen ihminen voisi täyttää. Tai sitten sitä tyhjiötä ei voi paikata ihminenkään, jos sen ihmisen kanssa ei osaa elää, ei osaa ottaa siitä suhteesta kuin kuukauden hyvää ja vuoden huonoa, vai miten se kaava minulla nyt meneekään.

Miksi olen pohjimmiltani surullinen ja masentunut, vaikka kaikki on hyvin? Ja ilman kysymysmerkkiä: minä vain olen sellainen, masentunut ja surullinen silloinkin, kun kaikki tosiaan on hyvin.

Mitä toivoa enää on paremmasta, jos minulla vain ei ole kykyä onnellisuuteen? Tsiging - ja siinä se taas on. Oman naaman heijastus, josta alkoi taas välittömästi löytyä vain kelvottomuuksia. Yksinäisen ihmisen tuijotus, johon vastaakin vain oma peilikuva.

Ääh. Olipa tylsää. Tuntuu, että koko hammasharjafilosofoinnista katosi se suuri oivallus, ja jäljelle jäi vain itsestäänselvien pelimerkkien esittely.

Repaleinen olo. Hyvin olevien asioiden pitkä listakin johdattaa vain positiivisesta perusaskeleesta täystyrmäykseen päätyvään johtopäätökseen.

Eipä hymyilytä enää. Hyvä. Voin mennä rauhallisin mielin nukkumaan.