Maanantai oli ihan kamala. Itkin melkein koko päivän, kaikki pänni ilman erityistä syytä. Psykollakin vain itkin, ja psyko osasi analysoida tilaani älykkäästi: "sinä olet surullinen, sinusta tuntuu toivottomalta." Hitto, kyllä se tosiaan ansaitsee sen 65 euroaan kerralta, kun on noin pätevä!

Niin, ei siitä psykolla käymisestä kyllä voi sanoa olevan mitään hyötyä. Toivoton tunne tässä kieltämättä tulee, kun masennuksen perushoito, lääkitys ja terapia, on kokeiltu, eikä kehitystä liiemmin ole tapahtunut. Olo on siedettävä, mutta sekin johtuu vain lääkkeistä.

Miikan kanssa menee jotenkin. On kai tämä vähän tällaista väkinäistä minun osaltani. Ihan-kivaa. Jotenkin tässä on vähän turhankin paljon järjestetyn avoliiton tuntua: kumpikin on järkeillyt, että kaksin on kauniimpaa kuin yksin, ja kumpikin suhtautuu tulevaisuudessa siintävään eroon, kurjuuteen ja kuolemaan kylmän kyynisesti.

Tai sitten Mikosta on liian vähän aikaa, jotta osaisin olla ihan sekaisin jostakusta muusta. Ja vielä on tietysti sekin vaihtoehto, että en vain osaa haluta mitään sellaista, jonka voisin jopa saada.

Itse asiassa uskon viimeiseen teoriaan varsin vahvasti.

Olen ollut yli kuukauden flunssassa. Nyt tämä ei ole enää pelkkää niistämistä, mutta limaa on kurkussa ihan riittävästi. Sunnuntaina pitäisi taas läpsytellä 400 vaparia. Mahtaa mennä kauan.

Huomenna on CMX:n keikka. Sinne pitäisi kai mennä, vaikka oikeastaan en juuri nyt jaksaisi oikein CMX:ää. Se vaatii liikaa aivotoimintaa.

Menin tiistaina illalla yhdeksältä nukkumaan ja heräsin keskiviikkona kolmelta päivällä. Siinä meni sekin päivä tehokkaasti.

Joku roti nyt tähän!