Tekee ihan valtavasti mieli tekstata Paulille. Ehkä hän pienessä humalatilassa olisi sellainen iloinen, rempseä itsensä, joka hän oli silloin heinäkuun puolella. Silloinhan hän soitti minulle, vaikka oli poikien kanssa viettämässä polttareita. Pojat kiusasivat häntä, ja hän oli ihan hyvillään, että nämä arvasivat tämän puhuvan minulle.

Mihin katosi se ilo, se kipinä? Kyllä se oli, minä näin sen.

Jotenkin tämä Pauli-juttu on ollut ihan samanlainen kuin muutkin juttuni, joskin pikakelauksella. Ensin menee hyvin, kaikilla on kivaa, ja hetkessä minä olen korviani myöten lätkässä, täysin riippuvaisena ja jumiin jääneenä, valmiina heittämään toisen takia pois koko elämän. Sitäpä sitten kestää ajanjakson x, kunnes toinen alkaa repiä itseään irti. Lopulta toinen on helpottunut, ja se toinen, minä, keräilen itseäni ikuisuuden. Harmi, ettei ikuisuutta voi pikakelata. Olisin tehnyt Jarin jälkeen niin.

Mikä minussa sammuttaa aina orastavan liekin? Tiedän valitettavasti vastauksen. Ehdottomuus, avuttomuus, ripustautuminen, riippuvuus. En minäkään sellaista sietäisi, mutta haluankin saada enemmän kuin antaa.

Tai no. Minultakin saa paljon: vastineeksi rakkaudesta, pyyteettömästä ystävyydestä, sitoutumisesta, hieromisesta, arvosteltavana olemisesta ja täydellisestä omistautumisesta minulta saa ilmaisen tutustumiskierroksen persoonallisuus- ja mielialahäiriöiden maailmaan, kausikortin fiilisten vuoristorataan sekä luvan toimia yksityisterapeuttina vuorokauden ympäri. Bonuksena voi saada itselleenkin masennuksen.

Järki ja tunteet kilvoittelevat minussa parhaillaan. Järki sanoo, ettei kannata tekstata Paulille, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Tunne puolestaan haluaa toivoa, että tekstariin tulisi kiva vastaus. Järki vastaa itselleen, että tekstaamalla voisi oma olo helpottua, mihin tunne heittää vasta-argumentiksi rehellisesti pelon siitä, että sattuu enemmän. Omituista, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että pelko voittaa koko kisan.

Mitä sitten, jos elämäni menee sellaiseksi, että pelko itseni satuttamisesta alkaa voittaa järjen ja tunteen kamppailuissa? Uskaltaako sitä kohta enää elää, kun pitää varoa satuttamasta itseään?