Päähäni on kehittynyt jo viisi rastaa. En ole harjannut hiuksia kunnolla auki kertaakaan sen jälkeen, kun Miika ajoi minut pois.

Ei se Miika mihinkään ole mielestä kadonnut. Mikkoa näin taas ihan liian läheltä hallilla ja mietin, olisiko siitä vielä sittenkin voinut saada jotain, aloittamalla uudelleen. En kuitenkaan usko, että ikinä enää voisin häneen todella luottaa.

Kuvittelin aina - ja jollain tasolla kuvittelen yhä - että olin Miikalle jotain erityistä, jotain sellaista, johon eivät perussäännöt toimi. Kuvittelin, että minulle hän ei olisi yhtä tyly ja ehdoton kuin muille ylimenosuhteilleen.

Kaipa sitten olin taas väärässä.

Huomenna pitäisi lähteä koulutukseen Vierumäelle. Omituista, mutta nyt ajatus tuntuu huomattavasti vähemmän ahdistavalta kuin viimeksi. Kaipa se johtuu siitä, että nyt ainakin vähän tiedän, millaisia ihmisiä siellä on ja miten itse sinne kuulun tai en kuulu.

Ostin Vapaavalinnan mega-alesta pinkin t-paidan, jossa lukee Desperate single. Kyllä varmasti oli kahden euron arvoinen!