Hihii. Löysin pankkikorttini! Kiva olikin pari päivää ihmetellä, millä makselisi, kun kortti oli jossain, eikä käteistä ollut tietysti yhtään.

Lopulta sain jäljitettyä homman niinkin pitkälle, että maanantaina kortti vielä oli minulla, tiistaina en sitä muista käyttäneeni.

Etsin repusta, uimahallin kaapista, uimahallin lattioilta, soitin toimitukseen, kävin jopa Robert's Coffeessa kysymässä. Tänään sitten viimeisenä oljenkortena menin normiaikaan psykolle, kävelin suoraan nojatuolin kimppuun, penkoin päälliset, ja ah, siellä! Ihan siellä syvällä tuolin istuintyynyn välissä se tuntui, oma pankkikorttini!

Kun tulin illalla kotiin, postissa oli tullut uusi kortti, ihan vain vanhaksi pian menevän korvikkeeksi, ei siis mitenkään tilattuna. Jotenkin ironista.

Olisin kohta täysin pätevä kotiäidiksi tai vähintään vaimoksi: olen oppinut lämmittämään itse mikroruoan. Harjoittelun jälkeen keksin, että ruoan voi lämmittämisen jälkeen jopa siirtää lautaselle, jolloin se näyttää kivammalta eikä polta käsiä.

Niin pitkälle en ole päässyt, että olisin keksinyt, mitä noille likaisille lautasille pitäisi tehdä.