Minä määrittelen rakkauden muista tunteista erilleen jotenkin niin, että jos todella rakastaa jotakuta, on valmis laittamaan hänen etunsa oman edun edelle, ajattelemaan toisen parasta ennen omaa vastaavaa, toivomaan toiselle aidosti hyvää ilman mitään kepulikonsteja.

Jos todella haluan jollekulle parasta - näitä nyt on olemassa perheen ulkopuolelta ehkä  yksi tai kaksi - miten ihmeessä voisin toivoa, että kyseinen ihminen päätyisi yhteen minun kanssani?

En tiedä, voiko minua sanoa edes lohdutuspalkinnoksi. Ainakaan itse en toivoisi rakastamalleni ihmiselle taakaksi näin mahdotonta tapausta.

Ei siis sillä, että minä mikään huono tapaus olisin, päinvastoin, mutta en ole mistään helpoimmasta päästä.

Pitäisi kohta lähteä mokaamaan itseni, täysin kaikkeen aiempaan liittymättä. On vähän sellainen fiilis, etten tämän illan jälkeen ihan kauheasti noiden ihmisten kanssa edes ole. Alkaa mennä homma vähän oman käyttäytymiseni osalta mauttomaksi.