Sata kysymystä. Tuhat erilaista vastausvaihtoehtoa, joista voin valita pahimmat luodessani kauhuskenaariota. Lukikohan se oikeasti yhtään kunnolla? Ymmärsikö se mitään?

Väärinymmärryksiä, muka. Halusi vain saada viimeisen sanan, mutta sori, ei sitä voi noin vain ottaa. Tuo oli kyllä tosi kuvaavaa, että ei viitsi korjata väärinymmärryksiä. Eipä niin, hittoakos se häntä kiinnostaa, että minun maailmani on sekaisin.

Oli muuten aika kornia, näin jälkeenpäin ajateltuna, tuo eilinen puhelumme. Pauli ehdotteli, miten voisimme olla ystäviä. Kysyin, että mitäs se sitten pitäisi sisällään. "No mulla olisi yks kuvahomma. Voisit ottaa minusta kuvan. Tai voin itsekin ottaa mutta olisi kätevämpää, jos joku tarkentaisi." Just joo. Eli "ystävyys" olisi sitä, että minä hyödytän häntä.

Saijan kanssa yritimme keksiä tuolle taululle jonkin arvoisensa kohtalon. Paulilta saadut cd:t, joilla on hänen omaa tuotantoaan eri formaateissa, piilottanen jonnekin laatikon pohjalle, jotta voin joskus vuosien päästä sitten niihin palata. Voisin tehdä vaikka dokumentin ex-miehistäni ja epäonnistuneista virityksistäni - sikäli kun tästä päiväkirjasta ei tule sellaisen käsikirjoitus.

Yritin tänään vokotella yhtä kerran vartin verran uima-asussa (hän, en minä) tapaamaani henkilöä tekstiviestitse. Ei lämmennyt. Hähä. Ihan naurattaa itseänikin.

(Esko tuli kysymään, mitä ihmettä nauran yksikseni. "Elämääni", totesin ja katsoin monitoria. Sen jälkeen mietimme hetken, millaisella pakalla kukakin täällä pelaa. Minulla taitaa olla vain (liian) isoja kuvakortteja sekä tilanteen mukaan epäsopiviksi vaihtuvia jokereita.)