Olin juuri loggaamassa sisään ja aikeissa kirjoittaa jotain siitä, miten vartioitu puhelin ei ikinä piippaa, mutta juuri silloin se piippasi. Tekstasin jotain joutavaa Paulille ja jäin kaipaamaan vastausta. Äsken sen sain, joskin aika laimeana. Vastasin, ja nyt todistan yhtä aikaa jopa kahden sananlaskun pätevyyttä, nimittäin puhelinjutun lisäksi sitä, miten poikkeus vahvistaa säännöt.

Olen Kaarinassa. Esko ja Saija lähtevät huomenna Poukamaan, jossa Anneli ja Romeo jo ovat. Jään siis virumaan yksikseni. Menen kyllä siinä vaiheessa tietysti kämpille, hittoakos täällä yksin rivitaloasunnossakaan kärvistelisin.

Olimme tänään Eskon kanssa parisen tuntia kämpilläni raivaamassa ylimääräistä roinaa pois. Hankkiuduin ensinnäkin suurimmasta osasta huonekasvejani eroon. Ne eivät tuntuneetkaan oikeilta. Jotenkin niissä kulminoitui epätoivoinen pyrkimykseni täyttää asuntoni elämällä. Keräsin myös vaatehuoneesta ison läjän talvivaatteita, joita tuskin ihan heti olen tarvitsemassa. Vesilintukamaa niistä suurin osa taisi olla.

Sain objektiivini takaisin huollosta, jonne sen eilen vein. Linssi oli kuulemma jotenkin vääntynyt. Huoltomies syytteli kovasti laitetta heppoiseksi rimpulaksi. En voi siitä häntä moittia. Kyllähän tuo kuvien reunoja aika pahasti vääristää, mutta en tiedä, miten paljon parempi elämäni olisi jonkun täydellisemmän linssin kanssa.

Kurkkukipuni ei ole vieläkään hellittänyt. Kävin eilen aamulla terveydenhoitajan vastaanotolla sanomassa aa. Täti totesi, että kurkku on turvonnut ja punainen. Hah, enpä olisikaan sitä itse osannut päätellä. Kaulassani olevasta patista hoitaja ei ollut kiinnostunut, vaikka minä olisin ollut nimenomaan hyvinkin kiinnostunut siitä, miksi joku imusolmuke on päättänyt jäädä isoksi möntiksi kaulalleni jo monta viikkoa sitten, vaikka flunssa ilmaantui vasta nyt. Pitäisi kuulemma palata joskus flunssan jälkeen asiaan, jos patti edelleen jumittaa kaulalla. Niin kai sitten. Mihin tässä olisi kiire. Labratulostenkin mukaan olen kohtalaisen terve: angiinaa ei ole, hemoglobiini oli 128 (laskussa viimekertaisesta mutta ennätyskorkea kuitenkin. Pitänee jatkaa rautatablettien ottamista.) ja CRP 23, eli jokin tulehdus minussa kuitenkin ilmeisesti on.

Nyt siis kärvistelen vain kurkkukipuni kanssa ja nautiskelen särkylääkkeiden ihanuudesta. Ilmankaan en voi olla. Viime yönä heräsin aivan kuten parina edellisenäkin yönä kurkkukipuun särkylääkkeen vaikutuksen loputtua. Otin lääkkeen sängyn viereen sijoittamastani lasista vettä juoden, kävin vessassa ja palasin huoneeseen. Pimeässä en löytänyt valokatkaisijaa vaan vesilasin, jonka kaadoin ja rikoin lattialle. No, harvemminpa on tullutkaan siivoiltua lattiaa neljän aikaan yöllä. Joillekin päihteistä innostuneille se varmaan on jokaviikkosta hupia.

Kilpauintikoululaiset oppivat kyllä tosi nopeasti. Minulla ovat porukan vanhimmat, noin 10-12-vuotiaat uimarin alut. Jotenkin noiden kanssa ollessani tajuan, että teini-ikäiset ovat minulle se kaikkein oikein valmennettava porukka. Tuossa kilpauintikurssin ryhmässäkin osaan parhaiten ottaa kontaktia vanhimpiin uimareihin. Toisaalta tuo on tosi kiva ryhmä, koska mitään riehumista tai hölöttämistä ei ole, vaan kaikki kuuntelevat ja tekevät tosi kiltisti.

Yhtä aikaa sekä houkuttaa että vähän epäilyttää se mahdollinen pikkuisten ryhmä. Omalla ryhmälläni on kuitenkin kuudet treenit viikossa, joten heidän kanssaan olen jo ihan kiinni, ja sitten pitäisi itsekin ehtiä uida ja varmaan perjantaisin vetää erkkareille treenejä. Todennäköisesti sekaannun jotenkin myös syksyn tekniikkakurssien vetämisiin.

Adjektiiveja, jotka kuvaavat olotilaani nyt: haikea, apaattinen, väsynyt, neuvoton, voimaton, haaveileva, kipeä, tympääntynyt, epätietoinen, epätoivoinen, lihava, katkera, kyyninen (taitaa kyllä olla enemmän luonteenpiirre kuin olotila), odottava (ei, en ole raskaana), tyytymätön, laiska, hempeä.

Niin, puhelin piippasi vain kerran. Sitten se vaikeni. Merkitsevä hiljaisuus?