Uintiosastolla ei ole kaikki ihan niin kuin parhaalta tuntuisi. Epävarmuutta on liikaa, epäluottamusta valtavasti ja toivottomuus kilpailee suuttumuksen kanssa. Tuntuu niin väärältä ja epäoikeudenmukaiselta kaikki.

Masentaa. Olen väsynyt siihen, että joudun koko ajan puolustamaan itseäni, mutta toisaalta tiedän, ettei kukaan muu sitä tee.

Olin tänään Porissa kisoissa, ainoastaan uimarina. Oli kyllä kivaa olla vain uimassa. Voisin useamminkin säätää kisareissut niin, etten joudu olemaan kaksoisroolissa. Se on rasittavaa, kun ei pysty tekemään kumpaakaan hommaa kunnolla, ja kummankin haluaisi tehdä täysillä.

Satasen vapari meni huonosti. Yksikään käännös ei osunut kunnolla, syytän vääränsyvyistä allasta, ja en vain saanut joko riittävästi kierroksia tai muuten otetta hommaan. Kaikki vedot menivät ihan läpi, uinti oli kauheaa hosumista.

Just ennen satasen seläriä tuli vähän näkemyseroja, ja itkin ja olin supervihainen. Yritin purkaa aggressiota uintilajiin, jota en vain hallitse. Lopputuloksena oli semikelvollinen aika, joka oli kuitenkin hyvin kaukana siitä, mitä olisin halunnut sen olevan.

Ärsyttää ihan kauheasti, kun tiedän, että olen kehittynyt ja mennyt kestävyystekijöissä merkittävästi eteenpäin. Tiedän, että pystyn parantamaan ennätyksiä.

Miten saisin muut uskomaan siihen - tai välittämään siitä.