Aamulla olin vetelemässä kahvia naamaan kaikessa rauhassa ja aikeissa suunnata sitten toimitukseen joskus kymmenen hujakoilla, kun yhtäkkiä tajusin, että maanantaina piti olla jotain muutakin, nimittäin tiedotustilaisuus Turussa, kymmeneltä. Säntäsin saman tien matkaan, olin auttamatta myöhässä ja menin vielä kaiken huipuksi väärään huoneeseen ihmettelemään tilannetta väärän pöydän ympärille, väärien ihmisten keskelle. Onneksi joku tajusi ennen pitkää, että olen väärässä paikassa ja ohjasi minut oikeampaan osoitteeseen.

Järkytyksestä ja tiedotustilaisuuden autuudesta toivuttuani autoilin vihdoin toimitukseen, jossa olin puoli kahdentoista aikoihin. Oikoluin sen, mitä oikoluettavaa jo tänään oli, muokkailin kuvia ja olin aikeissa alkaa kirjoitella tekstejä. Kello oli jotain kolme, kun puhelin soi. Vastasin vieraaseen numeroon virallisesti.

"No psykologi Tiuraniemi tässä hei, odottelen täällä sinua..."

Niinpä tietysti, minullahan oli terapia kymmentä vaille. Olin siis jo siinä vaiheessa vartin myöhässä, ja kun Kaarinasta ajaa Turun keskustaan varsin joustavillakin nopeusrajoituskäsityksillä vartin, pienoinen härdelli oli valmis. Eipä siinä muu auttanut kuin sännätä taas.

Ärsyttää kyllä, kun pää ei toimi. Olen saanut kauhean kasan kirjoitushommia ihan yhtäkkiä enkä oikein tiedä, mitä noiden kanssa pitäisi tehdä. Olen nyt tämän päivän aikana kirjoittanut valmiiksi jo viisi juttua, ja yksi on vielä vakavasti vaiheessa. Tekstiä on oikeasti tullut jo määrällisestikin paljon.

Kirjoittaminen, sellainen melkein valmiiksi saaminen on kyllä kivaa, mutta oikeastaan en silti saa hommasta mitään erityistä irti. Prosessi tuntuu mielekkäämmältä kuin valmis työ. Kun juttu on kasassa ja lähetetty eteenpäin, on ihan yhtä tyhjä olo kuin ennen kirjoittamistakin.

Miika on taas online.