Piti tulla kirjoittamaan vain siitä, miten hemmetin kipeä kurkkuni taas on, miten se tuntuu kuivalta ja miten elimistössäni pitäisi kuitenkin taas olla särkylääkettä, reseptisellaista. Sitten havaitsin, että lukijakunta oli taas aktivoitunut. Alkoi ottaa niin paljon päähän, että ajattelin jättää kokonaan kirjoittamatta. Sen sijaan kuitenkin nimenomaan kirjoitan.

Nyt alkaa mennä homma yli. En vieläkään aio estää kommentointia, koska haluan uskoa ihmisten itsensä ymmärtävän, mutta kerronpa tiiviisti ja mahdollisimman selkeästi rautalangasta vääntäen, miten tämä vaikuttaa minuun. Jokainen voi sitten pohtia omaa suhdettaan näihin toteamuksiini.

1) Minua ei kiinnosta ylläpitää mitään keskustelufoorumia. Jos joku haluaa pohdiskella psykologisia kysymyksiä, voinee hän naputella googleen parit kuumat hakusanat ja löytää itselleen sopivan mellastuspaikan. Jotta muilla olisi yhä mahdollisuus kirjoittaa kommentteja, jotka ensisijaisesti eivät pyri valtaamaan nettistäni, haluan heille sen mahdollisuuden säilyttää. Jos joku nauttii nimenomaan minun elämäni keittiöpsykologisesta pohdinnastani, voinee sellainen ihmisryhmä perustaa aiheelle oman keskustelufoorumin tai vain keskusteluketjun - jonnekin muualle kuin tänne. Vanha vieraskirjani oli siitä hyvä, että sitä minun ei ollut pakko itse lukea.

2) Olisi tosi rok, jos omassa nettiksessäni omat tekstini saisivat säilyttää prioriteettinsa. Hetkittäin huomaan tänne ilmaantuneen kommentteja, jotka ovat pidempiä kuin oma vuodatukseni.

3) En tajua ollenkaan sitä, että jotkut quottaavat nettistäni rivi riviltä ja sitten analysoivat sanojani. Tämä on tajunnanvirtaa, oman elämän tallentamista ja sanoiksi pukemista, käsittelyprosessi, jossa koen olevani mukana aivan yksin. Jos tämä kaikki tarjoaa jotain viihdettä myös muille, olen siitä iloinen ja mielelläni annankin ihmisten lukea.

4) Fakta on se, että itse en lue sanotaanko yli neljän rivin kommentteja lainkaan. En vain jaksa, ei kiinnosta. Nyt äsken huomasin, että täällä alkaa olla tosi paljon materiaalia, jota en ole viitsinyt edes silmäillä. Järjettömäksihän se menee, jos omassa nettiksessäni on minulle vierasta tekstiä.

Oletan, että ne ihmiset, joiden kommentit eivät ensisijaisesti ärsytä minua, oivaltavat sen itsekin. Kyllä kriittinen saa olla ja hulluksikin voi tuomita. On ollut mukavaa huomata, että monet ovat jaksaneet pitkän matkan jo viime vuosituhannen puolelta asti. Totuus kuitenkin on se, että henkilökohtaisesti en pidä tätä nyt ryöpsähtänyttä keskustelua miellyttävänä. Syy ei ole se, ettenkö kestäisi "totuutta" - enhän lue puoliakaan kommenteista. En vain halua, että elämästäni tai nettiksestäni tulee vuorovaikutteinen pätemisfoorumi. Täällä päden ihan tasan minä yksin ja itse. Täällä minä olen subjekti, en mikään epävakaasti päivittyvä aineistolaari.