Yksi kirjoitus on kadonnut jonnekin. Kirjoitin muutama päivä sitten siitä, miten ikäkausimestaruusuinnit menivät. Nyt missään ei lue, kuinka hienosti ryhmäni ui. Sain jopa ekan minuutin alituksen satasen vaparissa. En usko, että se jää viimeiseksi.

Huomenna yksi uusi poika tulee kokeilemaan treeneihin. Olen tosi innostunut ja toiveikas sen suhteen, että poika uskaltaisi lähteä kovemman ryhmän treeniin mukaan.

Psykolla on ollut aika rasittavaa käydä. En tunne saavani siitä mitään. Tänään tyyppi yritti piirrellä jotain mielen hierarkiaa fläppitaululle, ja minua ahdisti. Pitäisi pohtia jotain ongelmieni ytimessä olevaa perusteemaa, joka kuulemma voi olla kovinkin monimutkainen, useiden lauseiden rypäs. Ei jaksa. Ei kiinnosta. En parane kuitenkaan. Pelkään Eskon kuolemaa. Mitä hyötyä edes olisi parantua nyt, kun kuitenkin jotain pahaa tapahtuu taas joskus, ja sitten masennun takaisin?

Miikan kanssa on ollut aika raskasta nyt, kun hän on öisin jakamassa postia. Ei ole oikein sellaisia hetkiä, että ehtisimme olla ihan kahdestaan ajan kanssa ja vieläpä niin, ettei toinen, yleensä hän, ole täyskoomassa.

Eilen kuitenkin sattuma tai joku sen kaveri puuttui peliin ja väänsi Miikan nilkan. Nyt hänen ei tarvitse riehua postin kanssa muutamaan päivään, joten olemme saaneet illat yhdessäololle. Erittäin jees. Juuri nyt kaikki tuntuu taas miljoona kertaa paremmalta kuin esimerkiksi eilen aamulla tai ihan mihin tahansa aikaan.

On tässä aika paljon totuttelemista. Äsken tuossa Miikan vieressä lojuessani mietin kuitenkin sitä viimeistä yötä, jonka Mikko vietti luonani. Kaikki oli paljastunut, valheiden jäljet johtivat koko ajan vain syvemmälle. En taitaisi juuri nyt vaihtaa tätä hetkeä siihen suhteeseen. Ei tässäkään nyt kaikki taatusti täydellistä ole ja elämän vakioihin luottaen niin on aina vain vähenevässä määrin, mutta ainakin voin luottaa Miikaan.

Oma mieliala sahaa huolestuttavaa tahtia tangenttikäyrää. Hetkittäin olen todella masentunut, ja itse asiassa sitä on ollut tässä vajaan viikon ajan tosi paljonkin. Nyt kuitenkin sopivasti osunut vammautuminen toi yhteistä aikaa, ja asiat tuntuvat paremmilta.

Huomenna on taatusti toisin.