Oli niin härö ilta, ettei varmaan kannattaisi yrittää mitenkään tiivistää kaikkea. Pakko kuitenkin on, koska koko totuuden revittely olisi jo ehkä liian julmaa.

Olimme Stellan keikalla. Paikalle niin ikään siunaantunut Miikan exä ei ollut ihan sitä mieltä, että yhdessäolomme olisi ilahduttavaa. Vähän ennen keikan loppua Miika lähti töihin, ja minä jäin yksin vain todetakseni, että baari oli täynnä vesipalloilijoita. Kysyin yhdeltä, onko Mikko paikalla, ja sain myöntävän vastauksen. Otin takkini ja poistuin yöhön. Arvelin, että yksi vähemmän epädramaattisesti sujunut exään törmääminen riittää tällä erää.

"Ei aikuistumaan suostu millään, tyytyy pakenemaan."

En muista, milloin olisin näin intensiivisesti kuunnellut musiikkia, minkäänlaista. Vaikuttamatta ei voi olla se, että ensimmäisen kerran ehkä aikoihin musiikkia kuuntelee kanssani joku, joka myös piittaa lyriikoista eikä vain jostain helkutin kokonaisuudesta. Lisäksi ainakin suomenkielisen musiikin osalta musiikkimakumme ovat hälyttävän yhtenevät.

Taisimme saada Miikan kanssa asioihin jonkin tolkun tai ainakin nimen. Tai sitten emme. Tai jos vaikka saimmekin, niin kyllä se ohi menee.

Alkuillasta iski jumalaton ahdistus, jota purin kirjoittamalla tosi typeriä lauseita ja rivejä ylös. Helpotti kai vähän.