Tästä kirjoituksesta tulee joko tolkuttoman pitkä tai jotain ihan muuta. En tiedä, paljonko ajatukset pysyvät kasassa tai onko se kirjoittamisen kannalta mitenkään olennaista.

En ole kirjoittanut, koska kirjoittamisen pitäisi olla rehellistä. En olisi voinut kirjoittaa rehellisesti - tai ainakaan oikeaa kuvaa asioista antaen. Ei olisi rehellistä kirjoittaa vain uinnista, jos maailma pyörii kaiken muun ympärillä. En tiedä vieläkään, mitä haluan kertoa, ettei mikään menisi pahemmaksi. Totuus kuitenkin on se, että Mikon kanssa on ollut ongelmia. Olen nyt yrittänyt olla parempi, ja olemme yrittäneet yhdessäkin ehkä paremmin. Paljon on vielä kesken.

Mutta juuri nyt olen akuutisti pahoillani siitä, että jäin yksin tänne asunnolle nysväämään, kun Mikko lähti joidenkin kavereidensa kanssa juhlimaan. Minua hän ei huolinut mukaan. Ainoa toiveeni vuodenvaihteen juhlimisen suhteen oli se, että olisimme yhdessä. Se ainoakaan asia ei siis toteutunut.

Ja eihän minulla ole ketään muuta, ei ole kavereita. Ei ole ihmisiä, joille voisi soittaa. Saijallakin on omat juttunsa.

Mietin, mikä ihme siinä ihmisten ryyppäämisessä niin harmittaa. Yleisesti minulle on yksi ja sama, mitä jotkut tekevät, mutta kun läheiset ihmiset ryyppäävät, tulee jotenkin sellainen olo, että toinen menee jonnekin kauas. Olen sitä tässä nyt yksinäisinä hetkinä miettinyt. Humala on jotenkin sellainen valheellinen hetki elämässä, ja valhe on aina pahasti. Selvänä ei siihen harhamaailmaan voi päästä, enkä halua juoda. Se vain on niin iljettävää.

Pelkään erityisesti sitä, että ihmiset tekevät jotain typerää humalassa humalaa tekosyynä käyttääkseen. Muistan ne ajat, kun kauan sitten tapailin Miikkaa. Kummasti vain humalassa unohtui, ettei ihan kaikkien naisten kanssa tarvitse olla. Vaikka teoriassa tiedän ja luotan, että Mikko tietysti on fiksusti, niin minulle kuitenkin tuo viinanhuuruinen tila on niin mystinen, etten voi olla satavarma mistään.

Mikko on kyllä siinä ihan oikeassa, että minun olisi terveellistä hommata omia kavereita. Vaan mistäs hommaat? Kaikki aika menee uimahallilla, ja siellä uintikaverit ovat sen verran nuoria, etteivät huoli minua juttuihinsa. Valmentajapuolella kavereita on pari, mutta heilläkin on tietysti jo omat kuvionsa ja kaverinsa.

Inhoan syvästi itseäni. En voi sietää sitä, millainen roikkuja olen. Tiedostan oikein hyvin rypeväni itsesäälissä, mutta ehkä tässä tilanteessa on vähän syytäkin. Hankalaksi homma vain menee siksi, että samalla pitäisi yrittää olla mahdollisimman kiva ja hyvä, jotta Mikko arvostaisi minua.

Mitähän tässä oikeasti tekisi? Pitäisi keksiä jotain tekemistä, jotta Mikko taas arvostaisi eikä vain pitäisi minua säälittävänä nyhvääjänä. Menisikö ulos ja rakentaisi lumesta jonkin monumentin? Vai lähtisikö Kaarinaan itkemään salaa saunassa?

Laitoin Mikolle viestiä, että jos he menevät baariin, voisin tulla mukaan. Viestiini on merkitsevästi jätetty vastaamatta. Saijakaan ei vastannut. Mietin tässä sitäkin, että lähtisin yksin baariin. En kyllä tiedä, mitä hemmettiä sielläkin sitten tekisin. Jotenkin vain tuntuu, että Mikko näkisi minussa enemmän hyvää, jos olisin jossain muualla kuin täällä, seisoisin omilla jaloillani. Voisin laittautua kauniiksikin. Sikäli kun se nyt on mitenkään mahdollista. Tietysti voisi vain istua selkä kyttyrällä koneella, kunnes ei enää mikään raaja liiku, mutta kai siitäkin jonkin häviäjätuomion saisi.