Tästä kirjoituksesta tulee joko tolkuttoman pitkä tai jotain ihan
muuta. En tiedä, paljonko ajatukset pysyvät kasassa tai onko se
kirjoittamisen kannalta mitenkään olennaista.
En ole kirjoittanut, koska kirjoittamisen pitäisi olla rehellistä. En
olisi voinut kirjoittaa rehellisesti - tai ainakaan oikeaa kuvaa
asioista antaen. Ei olisi rehellistä kirjoittaa vain uinnista, jos
maailma pyörii kaiken muun ympärillä. En tiedä vieläkään, mitä haluan
kertoa, ettei mikään menisi pahemmaksi. Totuus kuitenkin on se, että
Mikon kanssa on ollut ongelmia. Olen nyt yrittänyt olla parempi, ja
olemme yrittäneet yhdessäkin ehkä paremmin. Paljon on vielä kesken.
Mutta juuri nyt olen akuutisti pahoillani siitä, että jäin yksin tänne
asunnolle nysväämään, kun Mikko lähti joidenkin kavereidensa kanssa
juhlimaan. Minua hän ei huolinut mukaan. Ainoa toiveeni vuodenvaihteen
juhlimisen suhteen oli se, että olisimme yhdessä. Se ainoakaan asia ei
siis toteutunut.
Ja eihän minulla ole ketään muuta, ei ole kavereita. Ei ole ihmisiä, joille voisi soittaa. Saijallakin on omat juttunsa.
Mietin, mikä ihme siinä ihmisten ryyppäämisessä niin harmittaa.
Yleisesti minulle on yksi ja sama, mitä jotkut tekevät, mutta kun
läheiset ihmiset ryyppäävät, tulee jotenkin sellainen olo, että toinen
menee jonnekin kauas. Olen sitä tässä nyt yksinäisinä hetkinä
miettinyt. Humala on jotenkin sellainen valheellinen hetki elämässä, ja
valhe on aina pahasti. Selvänä ei siihen harhamaailmaan voi päästä,
enkä halua juoda. Se vain on niin iljettävää.
Pelkään erityisesti sitä, että ihmiset tekevät jotain typerää humalassa
humalaa tekosyynä käyttääkseen. Muistan ne ajat, kun kauan sitten
tapailin Miikkaa. Kummasti vain humalassa unohtui, ettei ihan kaikkien
naisten kanssa tarvitse olla. Vaikka teoriassa tiedän ja luotan, että
Mikko tietysti on fiksusti, niin minulle kuitenkin tuo viinanhuuruinen
tila on niin mystinen, etten voi olla satavarma mistään.
Mikko on kyllä siinä ihan oikeassa, että minun olisi terveellistä
hommata omia kavereita. Vaan mistäs hommaat? Kaikki aika menee
uimahallilla, ja siellä uintikaverit ovat sen verran nuoria, etteivät
huoli minua juttuihinsa. Valmentajapuolella kavereita on pari, mutta
heilläkin on tietysti jo omat kuvionsa ja kaverinsa.
Inhoan syvästi itseäni. En voi sietää sitä, millainen roikkuja olen.
Tiedostan oikein hyvin rypeväni itsesäälissä, mutta ehkä tässä
tilanteessa on vähän syytäkin. Hankalaksi homma vain menee siksi, että
samalla pitäisi yrittää olla mahdollisimman kiva ja hyvä, jotta Mikko
arvostaisi minua.
Mitähän tässä oikeasti tekisi? Pitäisi keksiä jotain tekemistä, jotta
Mikko taas arvostaisi eikä vain pitäisi minua säälittävänä nyhvääjänä.
Menisikö ulos ja rakentaisi lumesta jonkin monumentin? Vai lähtisikö
Kaarinaan itkemään salaa saunassa?
Laitoin Mikolle viestiä, että jos he menevät baariin, voisin tulla
mukaan. Viestiini on merkitsevästi jätetty vastaamatta. Saijakaan ei
vastannut. Mietin tässä sitäkin, että lähtisin yksin baariin. En kyllä
tiedä, mitä hemmettiä sielläkin sitten tekisin. Jotenkin vain tuntuu,
että Mikko näkisi minussa enemmän hyvää, jos olisin jossain muualla
kuin täällä, seisoisin omilla jaloillani. Voisin laittautua
kauniiksikin. Sikäli kun se nyt on mitenkään mahdollista. Tietysti
voisi vain istua selkä kyttyrällä koneella, kunnes ei enää mikään raaja
liiku, mutta kai siitäkin jonkin häviäjätuomion saisi.
lauantai, 31. joulukuu 2005