Olipa eräänlainen voitto itsestäni, kun raahasin läskini eilen kahdeksaksi aamulla treeneihin uiskentelemaan. Yritin mennä lauantaina aikaisin nukkumaan, mutta en tietenkään saanut unta, kun stressasin heräämistä. Sitten vielä kaupan päälle heräsin taas kolmen, neljän aikoihin yöllä tunniksi odottelemaan nukahtamista.

Mutta pääsin silti altaaseen, eikä se nyt niin kamalaa ollut kuin muistin. Tai no, oli se. Vasta puolentoista tunnin jälkeen uinti alkoi tuntua edes vähän muultakin kuin epämiellyttävältä. Aamulla ei vain kroppa toimi, kädet puutuivat heti ihan verrassakin. Ja sitten tietysti tuo selkä muisti vielä kymmenen vuoden takaakin, että aamulla pitää alkaa sattua.

Ihan selvästi se oli taas tuo välilevynpullistuma, joka muistutti itsestään. Iltatreeneissä se on kai jotenkin enemmän hereillä.

Täytynee jatkossa sitten vain vedellä särkylääkettä, niin sitä on ennenkin treenattu.

Lauantaina oli muuten pitkään aikaan epämiellyttävimmät uintitreenit. Olimme kymmenestä eteenpäin Kupittaan maauimalassa, ja vaikka aurinko paistoi, vesi oli jäätävän kylmää. Kaikki valittivat, minä nyt tietysti ensimmäisenä (muutenkin on aina kylmä). Puolitoista tuntia siellä läpsyteltiin, ja palelin vielä iltakuudelta. Lämpö nousi vähän, 37,2. Sunnuntaina oli paljon kivampi uida, vaikka treeni oli pidempi ja kello vähemmän.

Tänään on puolen tunnin testin. En ole ikinä uinut sitä "virallisesti". Odotan jotain aivan karmeaa pohjanoteerausta, sellaista nöyryyttävää hyytymistä 13 minuutin jälkeen.