Keskiviikosta eteenpäin olen ollut flunssassa. Tosi ärsyttävää tulla heti taas kipeäksi, kun juuri vasta pääsin leikkaushärdellin jälkeen uimaan. Kolmen viikon päästä olisi GP-kisat - omat pääkisani - enkä ilmeisestikään ole pääsemässä sellaiseen kuntoon, että voisin ilman häpeäpaaluun joutumista pulahtaa altaaseen.

Rajat olen alittanut 800 vu:ssa, 400 vu:ssa ja armolajina ko. kisoissa olevassa 50 vu:ssa. Masentavaa myöntää itselleen ja valmentajalle, että samassa jaksossa olevasta vinstasta ja kasisatasesta lienee pakko valita lyhyempi, vaikka ehdottomasti olen matkuri.

Ei sillä, että erityisesti haluaisin olla. Tuo on taas noita valintoja, joita kukaan ei vapaaehtoisesti tee mutta jonka kanssa täytyy yrittää elää.

Palelee taas. Eilen kärvistelin hyvän aikaa kauheissa vieroitusoireissa, koska jätin masennuslääkkeet kertaalleen ottamatta. Minulla ovat tujuimmat tropit loppu ja resepti hukassa, joten olen joutunut syömään tuollaisia miedompia kapseleita (tuplasti), ja kun niitä ei oikein huvita syödä kurkkuun takertumisen pelossa, niin en sitten aina ole syönyt.

Seurauksena on tärinää, hutera olo ja maailman peittyminen ohuen usvan taakse. Katsetta ei pysty kohdistamaan kunnolla mihinkään. Nyt olisi ehkä vähän taas tuollainen olo tulossa. Voi tietysti olla, että tämä on jotain flunssan jälkioireiluakin, tiedä sitä. Tänään on flunssan puolesta ollut kyllä parempi olo kuin muutamana viime päivänä.

Junnujen kanssa on vähän outoa. Syyskauden pääkilpailut ovat ensi viikon viikonloppuna, eli nyt aikaa on käytännössä alle viikko. Ilmeisesti sekä minä olen hermostunut että lauma junnuista hermoilee. Eilen treeneissä oli jotenkin ihan mahdotonta. Mikään ei olisi porukalle sopinut. Ratajako oli muka pielessä, treeni vääränlainen ja valmentajakin tyhmä. Olen ehkä itsekin lietsonut hysteriaa kisoista - tai sitten en ole painottanut kisojen tärkeyttä tarpeeksi. Todennäköisesti ryhmän epämääräisen häröilyn taustalla on myös sitä, että osa ryhmästä on jo kohtalaisen pahastikin paniikissa ja osaa ei voisi vähempää kiinnostaa. Kun siihen yhtälöön vielä lisätään valmentaja, jolla on tiettyjen uimareiden osalta paljonkin odotuksia ja toisten osalta vähemmän, sotku on valmis.

Kai tämä on itsellekin taas kasvun paikka.

Tänään treeni meni jo ihan hyvin. Perjantai on valmennuksellisesti aina aika kamala päivä. Nuoriso vain on mahdottoman levotonta. En sitten tiedä, pitäisikö ryhmä laittaa aina perjantaisin sätkimään jotain tylsää kelaussettiä vai pitäisikö vain vetää tiukkaa tehotreeniä. Ainakaan mitään keskittymistä vaativaa tekniikkatreeniä ei kannata edes yrittää vetää.

Ei sillä, kyllä nuo aika erinomaisessa kunnossa alkavat olla. Uitin tänään satasen "brokenit" omia parhaita lajeja, ja ajat kyllä olivat lupaavia. Eiliseen verrattuna uskallan olla erittäinkin luottavaisin mielin.

Miika kävi eilen meillä kotona, kun haimme pari vanhaa koneenraatoa viimeiselle matkalleen. Nyt täällä Miikan kämpillä on viitisen konetta levällään, ja tarkoituksena olisi koota noista pari kohtalaista rakkinetta Kaarinaan.

Jossain vaiheessa istuskelin Eskon huoneessa ja totesin, että tilanne on täysin absurdi: Romeo makaa olohuoneessa Miikan sylissä, ja Anneli juttelee Miikan kanssa lempeällä äänellä. Totesimme vain Eskon kanssa, että on parempi pysyä kaukana tilanteesta, ettei se mene rikki.

Minulla on maailman isoin sohva.