Ostin läppärin.

Meni vain yksinkertaisesti hermot, kun aamuyöllä yritin säätää kuvien kanssa. Anteeksi nyt, koneeni, mutta kyllä 230 MHz vain alkaa olla tehoissa liian vähän, samoin jotain 300 MB muistia.

Huvitti muuten tuo yksi kommentti verokarhuista ja muista. Jännää, etteivät ihmiset uskalla esiintyä omalla nimellään silloin, kun haluavat antaa sellaisen kuvan, että hyvin mielellään tekisivät toisen elämästä hemmettiä. Vuodatus.net muuten heitti tuon kommentin spammiin, piti oikein poimia moinen helmi sieltä.

Läppäristä vielä. Tähän jotenkin kulminoituu muutaman päivän touhuilu. Perjantaista lauantaihin nukuin jotain kolme tuntia mennen aamukahdeksalta nukkumaan. Seuraavana yönä nukuin kai jotenkin järkevästi, ehkä kahdesta alkaen ihan pitkälle aamuun. Viime yö meni valokuvatessa, ja unta ehti kertyä ennen toimitukseen lähtemistä ehkä juuri ja juuri kolme tuntia. Hyydyin koneen ääreen odotellessani, että kone saisi hiveltyä edes muutaman kuvan auki.

Nyt kello on taas mauttoman paljon, melkein puoli neljä. En tajua ajankulua ollenkaan. Pitäisi kirjoittaa vielä kaksi juttua, mutta ei nyt oikein irtoa. Siis ei yhtään irtoa. Tekisi vain mieli laittaa tätä konetta kuntoon. Tai sitten voisi keittää kaksi pannua kahvia, ottaa kameran kaulaan ja juosta jonnekin ryteikköön sohimaan täysin päättömästi.

Mielentilani on jotenkin horjuva. Ajatukset sinkoilevat joka suuntaan, enkä millään malttaisi mennä nukkumaan, vaikka väsyttää ihan liikaa. Olen koko päivän sätkinyt siitä asti, kun aamuhämärässä päähäni iskoutui ajatus siitä, että tietokoneeni työura on tullut tiensä päähän.

Ihmiset ovat hankalia.

Aivan erityisesti pidän nykyisessä kamerassani siitä, ettiä se oikeasti sanoo "räps" eikä "klik".

Tämä vehje, Acerin Asprire 3610, maksoi 799 euroa. Tässä on 1,5 gigan prosu, 1 giga muistia ja 80-gigainen kovalevy. Wlan löytyy, samoin joku dvd-asema. Aika isohan tämä kone on, mutta toisaalta näyttö pysyy ihan mukavan kokoisena, ja näppistäkin pystyy oikeasti käyttämään. Olen kyllä tyytyväinen tähän hankintaan, vaikka vähän lonkalta tulikin toimittua.

Ja näin saimme taas siloteltua illuusiota siitä, että oikeanlaisten tavaroiden keskellä olisin vähemmän onneton.

Mikosta puhuminen, ihan kenelle tahansa, on ihan hemmetin vaikeaa.