Hahmotan koko ajan kirkkaammin sen, etten pidä työnteosta. Juuri nyt kaikki tällainen työpaikkatoiminta ottaa niin paljon päähän, että koko ajan saan nieleskellä kiukkuani. Ihan jo yksikin päivä viikossa saa pahalle tuulelle.

Koko eilispäivä kului rattoisasti järkyttävän päänsäryn kanssa tapellessa. Niska varmaankin on sopivasti jumissa, joten vanne puristaa päätä. Aamulla heräsin siihen, että joku hakkasi päätäni samalla, kun toinen yritti puristaa sitä tennispalloksi.

En vain kestä taas. Eilen sain taas tekstiviestillä hätistyksen aikaisemmin toimitukseen, ja nyt aivot ovat jo aivan lamaantuneet tunnin teholukemisesta. Aikaiset aamuherätykset eivät vain toimi.

Miksi se sallitaan maailmassa, että ihmiset voivat tulla tupakoinnin jälkeen sisätiloihin? Ihan kuin se haju jonnekin ulos jäisi. Uimahallillakin ottaa päähän, kun aina joku on siinä ulko-oven edessä tupakoimassa, vaikka ihmiset haluaisivat kulkea siitä urheilullisiin rientoihin terveitä elämäntapoja noudattaen.

Tupakoitsijat voisi eristää jonnekin omalle saarelle. Esimerkiksi Grönlanti saataisiin näin hyötykäyttöön. Tai Amerikka.

Täytynee palata joskus vähän laimeammassa tunnetilassa pohtimaan työkulttuuria - tai sitä pientä pintaa, jota siitä olen suostunut raapimaan. En oikein ymmärrä sitä, että työn nimissä voidaan kohdella inhottavasti ja alentavasti. Jotenkin tuntuu, ettei asioista voi keskustella. Joko pitää suostua kaikkeen tai olla kokonaan ulkona. Ainakin minusta tuntuu siltä, että monesti tekisi mieli kieltäytyä esimerkiksi tosi lyhyellä varoajalla tulevista hommista, mutta silloin sitä tavallaan sanoutuisi irti koko puljusta.

Ärv. Kiukuttaa nyt taas. Tekisi mieli heittäytyä lattialle ja heitellä helistimiä.