Kipeä olo. En tiedä, johtuuko se tästä kaikesta säädöstä vai ihan kipeydestä. Valmentamisessa on sekin ihan syvältä, ettei koskaan saisi olla sairas. Muistan, kun olin yön oksennustaudissa ja jouduin silti seuraavana päivänä menemään valmentamaan erityisryhmää. Lopputulos oli se, että istuin ihan valkoisena altaanreunalla, kun ei sinne ketään muutakaan saatu, ja kun sitten huomioin jotakuta uimaria huonosti, vanhempansa tulivat huutamaan ja valittamaan. Onneksi siitä on jo monta vuotta aikaa.

Nyt on taas epäterve olo, sellainen kuumeinen ja paleleva. Päivällä nukuin yli kolmen tunnin päiväunet. Varmaan jos ilmoittaisin, että olen kipeä enkä pysty valmentamaan, hommaisivat sinne jonkun naapuriseuran valmentajan.

Tai sitten jos pyytäisin jotakuta oman ryhmän vanhemmista vaikka tuuraamaan, pitäisi ensin kysyä naapuriseuran mielipide asiaan.

Sain graduasian liikahtamaan yhden sähköpostin ja parin lyijykynähahmotelman verran eteenpäin tuossa reilu viikko sitten, mutta nyt en ole tämän seuraperseilyn takia pystynyt ajattelemaankaan muuta kuin pasianssin pelaamista.

Vajaa tunti sitten tuli kuluneeksi 14 vuotta siitä, kun aloin virallisesti seurustella Jarin kanssa. 14 vuotta. Laskennallisesti kai minun olisi pitänyt olla asiasta yli jo kolme vuotta sitten.

Olen miettinyt sitäkin, että onko parempi ajatella, että Jari on "se oikea", jolloin voisin ajatella, että maailmassa on olemassa yksi oikea ihminen minulle, vai pitäisikö ajatella niin, että sitä Jaria, johon aikanaan rakastuin, ei ole enää olemassakaan, koska vuodet ovat muuttaneet kuitenkin kumpaakin. Tällöin toisaalta tultaisiin siihen loppupäätelmään, että en ainakaan tiedä ketään, joka olisi minulle millään tapaa oikea. En tiedä, kumpi on surullisempi ajatusmalli.