Haha. Lukaisin tuon joulukuun alun kirjoitukseni. Villiä, että olin mielestäni psyykkisesti paremmassa kunnossa. Tokihan se paikkansa pitikin, mutta kyllä pitäisi tajuta, miten hauras sairas psyyke on. Tämä tilanne Mikon kanssa on vetänyt homman aika sekaisin. Itken ihan joka asiasta, syömishäiriön kaltainen on taas selkeämmin pinnalla, ja yleinen eläminen tuntuu raskaalta. Pelkään koko ajan läheisten kuolemista tai lähtemistä, koira mukaan lukien. Olen heräillyt yöllä pelkäämään muiden kuolemaa.