Voikohan olla niin, että tämä on ensimmäinen joulu "ikinä", kun ei ole ketään "poikaystävää", jolle ostaa mitään lahjaa? Kai se voi. Aina on kuitenkin ollut joku erityinen, jolle on voinut antaa jotain - vaikkakin osan jouluista muistan olleen epätoivoista viimeisenä keinona lahjalla toisen rakkauden havittelua. Aina on mennyt myös metsään.

Kuuntelen keski-ikäisille naisille (?) suunnattua musiikkia, James Bluntia. Tunnen, miten napit blokkaavat melankolian. Se olisi minussa, jossain syvällä.

Elämä polkee paikallaan, enkä ole ihan tyytyväinen sen raameihin. Ei kai niihin koskaan olla tyytyväisiä? Ja miten vaikeaa se taas voi olla ottaa asuntoilmoituksiin kunnollisia valokuvia?