Tämä on jotenkin täysin absurdia. Piti mennä jo kymmeneksi Minnan luo, koska sovimme, että lähdemme baariin. Tulin soittaneeksi Paulille. Puhelu kesti puolisentoista tuntia. Pauli oli mielettömän hyvällä tuulella, oli juossut kahdenkymmenen kilsan lenkin puoleentoista tuntiin, ja puhelussa oli tosi hyvä fiilis - kunnes otimme esille kielletyn puheenaiheen. Ei, ei hän vieläkään halua tavata. En käsitä, miten tästä viikonlopusta on muodostunut näin iso mörkö, mutta nyt en osaa keskittyä yhtään mihinkään muuhun. Peruin junnuilta maanantain treenit, jotta voisin olla Järvenpäässä pitkän viikonlopun, ja nyt sellaista ei ole tulossa.

Jos olisi kuumemittari, voisin todeta kuumelukeman olevan varmaan lähellä 38:aa, mutta ilman mittaria voinen julistaa itseni terveeksi. Mitä nyt särkylääkettä menee, kurkkuun sattuu, nenä vuotaa ja vituttaa.

Aloin tosi säälittävästi itkeä puhelimessa. Pauli kyllä väitti, ettei ole meistä yhtään huolissaan ja ettei hänestä tunnu siltä, että tämä olisi kaiken loppu. Niin kai sitten, oli hän puhelimessa alkuun kuitenkin tosi rento. Meni kuitenkin ilta pilalle, jos se ei sitä jo valmiiksi ollut.

Minna soitti puhelun aikana kuudesti. Äsken soitin hänelle ja sain patistuksen lähteä heti liikkeelle. Olenkin tosi hehkeä. Naama on itkusta punainen ja turvonnut, hiukset ovat ihan miten sattuu ja vaatevalinta keskeneräinen. Pitäisi ehkä laittautua, mutta ei nyt oikein jaksa kiinnostaa. Haluaisin vain Paulin viereen. Ei puhelimessa nauraminen vain riitä.