Leikkauspäivä varmistui. Menen sisälle osastolle 11. lokakuuta, leikkaus on sitten seuraavana päivänä, ja jos kaikki menee hyvin, pitäisi pois päästä perjantaina 13. päivä. Kuulostaapa hyvältä, erityisesti tuo perjantai kolmastoista.

Leikkauksen jälkeen sitten mennee vieläkin jokunen päivä, jotta lopullisia tuloksia saadaan. Ihan järkyttävää tämä epätietoisuus, toivon ja pelon sekamelska. Koko ajan kehittelen mielessäni pahinta mahdollista skenaariota, mutta kuitenkin aina välillä huomaan, että sekin on aika rajoittunut, ehkä liiankin optimistinen.

Tänään on ollut, kuten eilenkin, pientä kuumetta oikeastaan koko päivän. Olin valmentamisen jälkeen punttisalilla, ja siellä tuli kyllä tosi huono ja heikko olo. En oikein jaksanut mitään. Tein kyllä lopulta ihan hyvän treenin, mutta kyllä oli välillä vähän tekemistä jo siinä, että pysyin pystyssä. Hikoilin, ja oli tosi kuumeinen olo.

Suihkun jälkeen olo kyllä helpotti, eikä nyt iltasella ole oikeastaan ollut kovinkaan kummallinen fiilis. Kävin päivällä YTHS:llä labrassa noin ihan niin kuin muuten vain otattamassa vähän verikokeita. Kyselen huomenna tuloksia, ja jos siellä on jotain outoa, pitänee soitella TYKSiin.

On tässä nyt aika tehokkaasti kyllä saanut ajatukset pois jostain Paulista ja Mikosta. Kieltämättä ahdistaa ajatus siitä, että virun sairaalassa yksin, eikä kukaan pidä kädestä, mutta sitähän se tämä minun elämäni on muutenkin. En edes tiedä, uskallanko herätä siitä nukutuksesta, kun sitten tajuan olevani letkuissa. Ja vain hetki sen jälkeen alkaa tietysti paniikki ja odotus, että tulee tietoa siitä, mitä leikkauksessa on löydetty.

Ääh. Ei pitäisi ajatella tätä, kun se ei auta ainakaan mitään, mutta minkäs teen.

Pitäisi tehdä pari lehtijuttua. Kiinnostaakin niin hitosti.