Henkilö sanoi minulle: "Koira on parasta, mitä ihmiselle voi tapahtua."

Miten sitä voikaan olla noin oikeassa. Kyllä oli kiva tulla tänään mökkipihaan, kun Romeo tuli vastaan. Jostain se hassu oli onnistunut vokottelemaan kolme punkkia silmäkulmiinsa ja neljännen, ison, vielä suupieleensä. Ja niitähän ei sitten saa ottaa pois, tietenkään!

Olen joutunut nöyrtymään sen faktan edessä, että silmäni ovat kuivat, ilmeisesti allergisen reaktion takia, enkä voi elää ilman kostutustippoja. Joten fiksuna tyttönä lähdin mökkeilemään aikomuksenani käydä matkalla apteekissa.

No niin no, nehän mokomat ovat aattona kiinni. Illan sinnittelin, mutta äsken kirvely kävi sen verran sietämättömäksi, että vaivauduin penkomaan auton vielä läpikotaisin (reput ja housujen taskut oli tietysti purettu jo aiemmin). Lopulta, viimeisenä mahdollisuutena, kokeilin takaluukkuun jättämäni takin, kuukauden ainakin poissa käytöstä olleen, taskut, ja ah, sieltä löytyi, peräti kaksi kertakäyttötippaputelia. Noilla selviän juhannuksesta.

Juhannusaatto sujui oikein lokoisasti: jahka pääsimme perille joskus puoli viiden aikoihin, söimme, ja menin nukkumaan. Ei huvittanut mikään, joten mitäs sitä suotta sätkimään. Heräsin yhdeksältä, jolloin eno vaimoineen ilmaantuikin tänne, ja valokuvasin ihmisiä pienen tovin. Siinä ne olivatkin sitten tärkeimmät.

Kyllä ihan oikeasti voisi taas joskus päästä sinne Raumanmerelle.

On läski olo. Olen vain syönyt taas jatkuvasti, lähinnä kaikkea epäterveellistä, eikä tunnu hyvältä. Lähestyn lähes kaikkea ruokaa sillä asenteella, että jos nyt syön kaiken nopeasti, sitä ei enää ole, joten tulevina hetkinä en lihoa. Jotenkin se ei kuitenkaan mene ihan noin.

Psyko lähti lomalle. Minunkin pitää kai olla nyt lomalla masennuksestani ja persoonallisuushäiriöistäni. Mitenköhän se onnistuu?