Kavelimme ihan kauhean paljon tanaan, ainakin se tuntui silta. Lahdimme taalta hostellilta ensin jotain siltaa pitkin Budan puolelle. Siella lahdimme kiipeamaan Gellert-vuorelle portaita ja tieta pitkin. Tuskin sinne ylos kaveli paljonkaan yli viittatoista minuuttia, no, korkeintaan puoli tuntia, mutta yli 30 asteen painostavassa helteessa se oli kylla aikamoinen urheilusuoritus. Lopulta paasimme perille. Otin muutamat tylsat turistikuvat linssilla, joka ei tarkenna kauas. Satoi hetken, jonka aikana joimme cappuccinot jossain kaljakuppilan nakoisessa telttaharpakkeessa.

Jatkoimme matkaa kavellen ensin vuorelta alas ja sitten Tonavan rantaa seuraten. Lopulta paasimme jollekin lukuisista silloista, kuljimme sita puolivaliin ja leikkasimme Margaret Islandille. En itse asiassa tiennyt kyseisesta saaresta mitaan etukateen, joten oli tosi kiva huomata, etta saari oli kaunis, kukikas ja erittain vihrea. Harmi, etta olin jo melko vasynyt. Ilmeisesti olisi pitanyt myos syoda paivan aikana muutakin kuin jaateloa, jotta energiatasot olisivat pysyneet kurissa. Nyt jotenkin vain nuupahdin. Suurin syy kylla varmaan oli ihan vain kavely. Olimme kuitenkin saarelle paastessamme kavelleet jo nelisen tuntia.

Ihan sattumalta osuimme paikalle, jossa rakennettiin jotain. Paikalla oli iso kyltti, jossa oli Budapest 2006. Vieressa oli teksti LEN - European Swimming Championships. Silta pohjalta. Ottaa kylla oikeasti vahan paahan, etta uinnit alkavat vasta maanantaina. Olisi ollut aika hivelevaa menna katsomaan kisoja taalla. Ei tunnu yhtaan niin hienolta ajatella menevansa syksylla Helsinkiin, jossa pidetaan lyhyen radan vastaavat kisat.

Margaret Islandilta patikoimme takaisin keskustaan. Ohitimme parlamenttitalon ja ison liudan muita jonkun muun mielesta varmasti ihan hurjan mielenkiintoisia ikivanhoja rakennuksia. Minua ne eivat kiinnosta alkuunkaan. Kuvat voin katsoa postikorteista tai netista, jos alkaa joskus kiinnostaa.

Loysimme myos myymalan, jossa myydaan Herendin astiastoja. Meillahan on kotona joku yli 50-osainen kokoelma kyseista astiastoa. Nyt jotenkin selvisi, miksi Anneli niin hektisesti valvoo astiaston kayttoa: jo teepussin alunen maksaa 300 euroa.

En ole shoppaillut viela mitaan. Yhdet housut loysin eilen alle kymmenella eurolla (2290 HUF),  sellaiset siniset batiikkivarjatyt hommelit. Eivat mikaan superhyva malli, mutta hintaansa nahden kai ihan ok.

Voisi ehka riittaa tama ensin-tanne-sitten-tuonne-jadajada. Nyt kehiin jotain syvallista pohdintaa! Se, mita nyt olen ehtinyt hostellin porukan kanssa jutella, on antanut sellaisen kuvan, etta suomalainen kulttuuri on lahempana amerikkalaisuutta kuin etelaeurooppalaisuutta. Jenkkitytot kertoivat, etta Amerikassa, tai ainakin nyt heidan kotiseuduillaan, ihmiset vierastavat laheisyytta bussissa. Vieraan ihmisen viereen ei ilman pienta pakkoa menna. Jenkit sanoivat vaivaantuvansa taalla eurooppalaisten sosiaalisuudesta, minakin vaivaannun. Alkaa nyt hemmetti tulko bussissa sentaan viereen istumaan, jos seisomapaikkojakin on vapaana!

Tosi monet taalla ovat reissussa yksin. Itse asiassa tanaan hostellin porukka vaihtui lahes kokonaan, kun suurin osa eilen iltaa viettaneista lahti ja uusia tuli tilalle. Mita nyt olen tassa gallupia tehnyt, yksin nuo suurimmaksi osaksi matkaavat. En tajua, miten ihmiset uskaltavat. Eivatko ne pelkaa, etta perhe menee kotona kuolemaan siina valissa? En vain voisi antaa itselleni anteeksi, jos missaisin jonkun perheenjasenen, ihmisen tai koiran, viimeiset hetket vain sen takia, etta olen kikkaillut jossain itsenietsiskelypuuhissa ympari maailmaa. Tiedostan, etta tallainen ajattelu rajoittaa elamaa melko paljon, mutta minka sillekaan voi. Yksi kalifornialaistytto myonsi tuntevansa vahan samoin, vaikka jostain syysta han sitten olikin lahtenyt yksin vaeltelemaan ympari Eurooppaa.

Olen muuten viime aikoina saanut ihan kauheasti noottia liian kovasta aanenkaytosta. Juuri asken tuli taas yksi tytto vihjaamaan asiasta. Vaivaannuttavaa. En halua olla mikaan huutaja, mutta jotenkin kai sitten vain puhun liian kovalla aanella. En tiedosta sita itse.

Tama oli jotenkin parempi paiva kuin eilinen, vaikka toisaalta tanaan oli aika raskasta. Niin sen kai pitaakin olla. Naimme paljon kaupunkia, ja kai tassa nyt jonkinlainen yleiskasitys on syntynyt, jos ei muuta niin ainakin infrastruktuurista. Paikallisiin en ole oikeastaan tormannyt.

Mitenkohan tassa nappiksessa saa pisteet kirjaimen paalle? Pakkohan sen on olla kohtalaisen yksinkertaista, koska unkarin kielessa sinne kirjainten paalle tungetaan yhta jos toistakin hipsukkaa.

Pauli on tekstaillut ihan sekavia.

Huomenna olisi tarkoitus vihdoinkin shoppailla. Tanaankin piti, mutta ensinnakaan emme loytaneet isoa ostoskeskusta ja toisekseen olimme niin vasyneita, etta vain ruoka ja lepo kiinnostivat. Saija haluaisi kovasti tehda tosi paljon, jotenkin suorittaa tata kaupunkilomaa, mutta mina haluaisin vain hengailla ja aistia. Voi tosin olla, etta Saija hakee ihan samaa mutta muotoilee sen jutun vain eri tavalla.

Onko Budapestissa ollessa tarkeampaa tutustua Budapestiin vai ulkomailla olemiseen? En tieda. Tassa reissussa on hyvin selkeasti kaksi eri puolta. Toisaalta voisin ottaa taman ihan taysin mahdollisuutena tutustua tahan maahan ja kaupunkiin, mutta toisaalta tama hostelli ja sen vaihtuvat ihmiset seka pysyva ilmapiiri puhuvat sen puolesta, etta matkalla voisi olla jokin muukin tarkoitus.

Pauli sanoisi tahan, etta miettiminen on turhaa, koska kaikki menee kuitenkin niin kuin on tarkoitettu. Tosi turhauttava ajattelutapa. Mitas hyotya sita on mistaan enaa stressata tai mihinkaan eds panostaa, jos kaikki kuitenkin aina menee niin kuin on tarkoitettu?

Alkaa vasyttaa. Ajattelu on niin kovin raskasta. Pitaisi kai venytella viela jalkojen lihakset, jotta huominen olisi astetta inhimillisempi.

En paase yli siita, etta kamerani ei toimi. Kohtalon ivaa tallainen. Mietin viela viikko sitten Paulin luona, josko olisin pyytanyt jonkin objektiivin lainaan, kokeiltavaksi. En kehdannut kuitenkaan pyytaa, ja nyt olen Budapestissa ilman patevaa linssia. Vahemmastakin on menty narun jatkoksi.